Siirry pääsisältöön

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista


 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä. 

Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan! 

Mutta nyt asiaan... 

**

Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenkiintoinen, joten en edes kaivannut mitään vaihtelua.

Ja sanottakoon jo nyt, että kirja oli itse asiassa loistava! Löysin sen alunperin New York Timesin kokoamalta vuoden 2023 huomattavimmat kirjat -listalta. Anna Funderin nimi sai heti kellot soimaan - kyllä, hänhän oli kirjoittanut sen viime vuonna lukemani DDR:n synkkään menneisyyteen perehtyvän Stasiland-kirjan

Uusimmassa kirjassaan Funder on löytänyt aiheekseen George Orwellin ensimmäisen vaimon, Eileen Blairin. Luottokirjastoni oli onneksi jo hankkinut tämän kirjan ja sain sen nopeasti itselleni. Enkä osannut arvatakaan, millaiselle matkalle Funderin johdatuksella pääsisin.

Funder käyttää tässäkin kirjassa samaa tyylikeinoa kuin Stasiland-kirjassaan - kaiken alkupisteenä on nimittäin Funderin oma elämä. Kiireinen työelämä sekä perheen ja kodin kaaos olivat saaneet Funderin siihen pisteeseen, että jotain oli tehtävä. Sattumalta käsiin osunut George Orwellin teksti sai hänet pysähtymään.

After the age of about thirty, Orwell writes, most people abandon individual ambition - in many cases, indeed, they almost abandon the sense of being individuals at all, and live chiefly for others, or are simply smothered under drudgery.

Funder päättää lähteä katsomaan, löytyisikö hänestä vielä jotain "omaa" kaiken äitiyden ja vaimouden alta. Ja matkaoppaaksi hän ottaa suuresti ihailemansa George Orwellin. Funder lukee kaikki Orwellista kirjoitetut elämäkerrat, mutta yhtäkkiä rivien välistä alkaakin kurkistella joku aivan vieras hahmo. Joku, jota tuskin mainitaan. Orwellkin tyytyy käyttämään usein vain nimitystä "vaimo". Kuka oli tämä nainen? Ja miksi hänet oli häivytetty niin tehokkaasti pois Orwellin elämästä?

Eileen O'Shaughnessy (s. 1905) oli jo ehtinyt työskennellä koko nuoren ikänsä eri työpaikoissa kunnes alkoi opiskella Lontoon yliopistossa psykologiaa. Erityisesti häntä kiinnosti lasten kanssa työskentely. Eileen oli 30-vuotias tavatessaan Eric Blairin erään opiskelukaverinsa järjestämässä illanvietossa. He alkavat jutella ja asia on melkeinpä sillä selvä. Eric tietää heti Eileenin nähdessään, että tämän naisen kanssa hän haluaisi mennä naimisiin.

Tarinan edetessä käy ilmi, että Eric olikin varsinainen sarjakosija. Ehkäpä hän tiesi itsekin, että vaimo oli ehdoton edellytys hänen oman elämänsä järjestyksessä pitämisessä. Ja monet Ericin ystävistä todistivat, että lopulta se oikea kirjailijanura George Orwellina alkoi vasta, kun Eileen ilmestyi kuvioihin. 

Hääseremoniassa Eileen pyytää vihkijää poistamaan vihkivalasta sanan "obey". Sulhaseltahan vastaavaa tottelemista ei vaadittu. Tosin Orwellin itsensä ja tämän elämäkertureiden mukaan kirkkoherra jätti sanan pois oma-aloitteisesti, mutta Funder epäilee vahvasti tämän olleen juuri Eileenin oma tahto.

Elämä Orwellin vaimona ei ollut totisesti helppoa. Kirjailijalla oli vahva visio maalla-asumisesta, johon kuuluisi sekä kanoja että vuohia. Pieni puotikin siinä voisi olla talon yhteydessä! Arvaatte varmaan kuka tuon kaiken hoiti?

Orwell lähtee tunnetusti myös mukaan Espanjan sisällissotaan, kuten niin monet muutkin tuon ajan kirjailijat ja kulttuurihenkilöt, jotka halusivat olla tapahtumien keskipisteessä. Mutta perässä seurasi myös Eileen ja Funderin mukaan juuri Eileen oli se, joka oli siellä missä oikeasti tapahtui. Orwell vietti aikaansa lähinnä juoksuhaudoissa istuen ja kirjoittaen kun taas Eileen pyöritti brittiläisen ILP-työläispuolueen vastarintatyötä. Ja kun tilanne kävi oikeasti tukalaksi, Eileen järjesti pakotien Espanjasta itselleen ja Orwellille. Tämä sen jälkeen, kun Eileen on ensin pelastanut pahasti haavoittuneen Ericin rintamalta sairaalahoitoon.

Kotona Englannissa Orwell alkaa kirjoittaa toden teolla ja Eileen hankkii työllään tarvittavan toimeentulon. Lisäksi Eileen tietysti tekee ruuan, pyykkää, siivoaa... ja hyväksyy hiljaa Orwellin sivusuhteet muiden naisten kanssa. Kaiken tämän lisäksi Eileen toimii Orwellin tekstien editoijana ja puhtaaksikirjoittajana.

Espanjan sisällisodan kokemukset inspiroivat Orwellin kirjoittamaan "Eläinten vallankumous" -kirjaa ja kirjan aihe innoitti myös Eileenia. Funder kuvaa, kuinka Eric ja Eileen lukivat Orwellin tekstiä iltaisin sängyssä ja keksivät yhä uusia hahmoja tarinaan. Kirjan ilmestymisen jälkeen Orwellin tunteneet ihmettelivät miten aikaisemmin niin vakavahenkistä tekstiä kirjoittanut mies olikin intoutunut näin korkealentoiseen satiiriin. Eileenin ystävät taas löysivät heti kirjasta Eileenin huumorin ja terävän ironian.

Tarinan loppu ei ole onnellinen. Eileen kärsi koko aikuisikänsä runsaasta verenvuodosta ja kivuista, minkä Funder epäilee olleen endometrioosia. Lisäksi kohdusta löytyi useita kasvaimia ja edessä oli kohdunpoisto, mutta sitä ennen heikossa kunnossa olleelle Eileenille piti tehdä verensiirto. Eileen oli huolissaan sairaalakuluista ja pohdiskeli jopa olisiko hän kaikkien kulujen "arvoinen".  Rahaa säästäkseen hän hakeutuu hoitoon pienemmässä kaupungissa sijaitsevaan sairaalaan, jossa hoitokulut olivat pienemmät. 

Eileen luulee, että hänelle tehtäisiin myös tässä toisessa sairaalassa lontoolaislääkärien ehdottomasti vaatima verensiirto, mutta ennen leikkausta puhuessaan hoitajan kanssa hän ymmärtää, ettei sellaista olekaan suunniteltu. Eileen kirjoittaa vielä viimeisen kirjeen, jo lääkityksen saatuaan, siltä varalta että hän kuolisi leikkauksessa. Hän ei herää koskaan nukutuksesta.

Eileen ja erityisesti Eric toivoivat kovasti lasta, mutta Eric oli steriili eivätkä he koskaan saaneet biologista lasta. Mutta sodan lopulla pariskunta adoptoi pojan, joka jäi siis äidittömäksi vain runsaan vuoden ikäisenä. Eileenin kuoleman jälkeen Orwell aloittaa jälleen kosimisurakkansa ja onnistuu lopulta suostuttelemaan avioliittoon yhden aikaisemmista heiloistaan. Tämä ei kuitenkaan suostu ryhtymään äitipuoleksi, "sopimukseen" sisällytetään vain Orwellin kirjallisen tuotannon oikeuksien hallinta. Orwell kuolee jo vuonna 1950, jolloin Richard-poika päätyy Orwellin siskon kasvattipojaksi. 

Ennen kuolemaansa Orwell ehtii saada valmiiksi pääteoksensa, 1984. Alunperin Orwell kaavaili kirjalle nimeä "The Last Man in Europe". Mutta mistä tuo vuosiluku? Ehkä Eileenin nuoruudessaan kirjoittamasta runosta "The End of the Century, 1984"...?

**

Anna Funder: Wifedom. Mrs Orwell's Invisible Life. (Random. Penguin House. 2023)



Kommentit

  1. Oi oi, mikä turha kuolema!
    Kyllä rupesi ärsyttämään tuo oman lahjakkuuden lahjoittaminen toiselle, joka sai kaiken kunnian. Löydänköhän hyllystäni 1984, Eläinten vallankumous minulla ainakin on. Katsoisin, onko niissä edes kiitosta ja omistuskirjoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin nyt myös hyllystä tuon Eläinten vallankumouksen ja luin alkuesittelyn Orwellista. Se saakin ihan uuden sävyn kun tietää kuka siellä taustalla koko ajan hääräsi...

      Eileen oli toimelias nainen ja olisi voinut tehdä hienon omankin uran, mutta huono terveys rajoitti sitä. Sodan aikana hän oli esim. erään ministeriön alaisena tuottamassa BBC:lle huippusuosittua naisten ruokaohjelmaa, jossa annettiin pula-ajan vinkkejä. Hänellä oli kirjallisia lahjoja ja hän sai paljon aikaiseksi kun ottaa huomioon kuinka huonovointinen hän suurimman osan ajasta oli.

      Funder siteeraa kirjassa Eileenin ystävättärelleen kirjoittamia kirjeitä ja niistä käy ilmi, että Eileen osasi katsoa tilannettaan tietyn ironisen etäisyyden päästä. Hän oli realisti ja jalat maassa -tyyppi ja ajatteli ehkä, että tämä olisi nyt se hänen osansa. Lisäksi hän uskoi lujasti Orwellin tulevaan menestykseen, harmi vain että Eileen ehti kuolla ennen kuin ne todella suuret teokset julkaistiin.

      Poista
  2. Miesneroajattelu on hyvin tunkkaista. Kuinkahan monia eileeneita historiassa onkaan ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, näitä eileeneita aina välillä pilkistää "suurmiesten" olan takaa, mutta heistä pitäisi kirjoittaa paljon paljon enemmän!

      Poista
  3. Vaikka ihailenkin Orwellin kirjoituksia, puolisona hän varmasti oli sietämätön. Muistan lukeneeni Orwell-elämäkerrasta (kirj. Bernard Crick), kuinka Eric selitti Eileenille miten maalla pitää elää yksinkertaisesti ja samoin kuin työläiset. Kun Eileen tarjoili sitten hillon suoraan purkista, Eric sai kohtauksen koska pitäähän hillo laittaa erityiseen tarjoiluastiaan... :-) Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hillojuttu taisi olla mukana tässä Funderinkin kirjassa. Juu, ei ollut Eric Blair aviomiesainesta... minkä kyllä useimmat hänen lähipiirinsä naisetkin tiesivät, Orwell oli "sarjakosijan" maineessa koska hänen oli vaikea saada naisia suostumaan avioliittoon kanssaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...