Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

 


Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui Amman kirjablogissa ja huomisen eli neljännen luukun avaa Hemulin kirjahylly. Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa Yöpöydän kirjat -blogi.

Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen.

Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin.

Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsuomalainen tuttavani sanoi, että mitä turhia valitat, eihän tänne ole pakko jäädä. Olet niin kauan kuin haluat!

Mutta nyt siis tuohon hetkeen kun tajusin rakastavani Tukholmaa: olin ollut joulun vietossa Helsingissä ja palasin lentäen kotiin. Tulin Arlandasta keskustaan bussilla, joka kierteli Vasastanin katuja. Oli toisen joulupäivän ilta ja kaduilla ei näkynyt ristinsielua. Ja oli lunta! Katsoin lumoutuneena bussin ikkunasta ulos ja mietin, että tämä kaupunki on todella kaunis lumen peittämänä.

Tämä hetki tuli mieleeni viikko sitten kun olin illanvietossa Södermalmilla. Kun kävelin kotimatkalla tunnelbanalle pysähdyin kuin naulittuna kadunkulmaan ja totesin jälleen kerran: Tukholma on talvikaupunki!

Kirjailija Agneta Pleijel on ollut taas ajankohtainen tänä syksynä julkaistuaan nyt kolmannen osan omaelämäkerrastaan. Tässä 'Sniglar och snö' -kirjassa hän kertoo omasta ihmissuhteestaan, joka ei ole mennyt kaikkien sovinnaisten sääntöjen mukaisesti. Hän on ollut yhdessä puolisonsa kanssa jo kauan huolimatta siitä, että puoliso varhaisessa vaiheessa ilmoitti, ettei halua lasta. Samalla kun tämä melko pian sen jälkeen rakastui toiseen naiseen, jonka kanssa sai lapsen. Pleijel ja mies, M, palaavat kuitenkin yhteen ja elävät yhdessä edelleen. Miten se on mahdollista, sellaisen petoksen jälkeen?

Pleijel käsitteli tätä tapahtumaa jo vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassaan 'En vinter i Stockholm' (suomennettu nimellä 'Talvirakkaus'). Luin kirjan heti tuoreeltaan ja muistan pitäneeni siitä todella paljon. Sen jälkeen olenkin lukenut suuren osan Pleijelin tuotannosta.

Mutta kun suuri muuttoni Tukholmaan koitti ja kirjahyllyä piti keventää, jostain käsittämättömästä syystä jätin Pleijelin kirjan helsinkiläiseen antikvariaattiin. Olen kaivannut sitä kirjaa monet kerrat. Tähän hätään löysin sen sähköisestä palvelusta ja luin sen uudestaan, 25 vuoden jälkeen. Ja miten usein kirjat yllättävätkään, sillä juuri tämä kirja on jälleen pelottavan ajankohtainen.

Kirjan teemana on tietysti rakkaus, jota Pleijel peilaa sekä oman parisuhteensa että vanhempiensa tuskallisen avioliiton kautta. Kertojaminän mies lähtee New Yorkiin uuden rakkautensa kanssa, mutta kertoja saa kokea "laastarisuhteen" montenegrolaisen kirjailijan kanssa. Tämä rakkaustarina tapahtuu juuri talvisessa Tukholmassa.

Mutta sen ohessa, että kertojaminä etsii identiteettiään naisena ja pohtii rakkautta, tapahtuu myös sota. Nainen saa takautumia Jerusalemiin, jossa hän istui puolisonsa kanssa pommisuojassa Irakin pommittaessa Israelia. Kirjan tapahtumahetkellä sota tapahtuu entisessä Jugoslaviassa. Tähän liittyy kertojaminän suhde kirjailijamieheen. Mutta sotatila on vallinnut myös kertojan vanhempien avioliitossa, jossa tytär on joutunut toimimaan sekä rauhanneuvottelijana että sotapakolaisena. 

**

Agneta Pleijelin 'Talvirakkaus'-kirjaa ei ikävä kyllä enää löydy uusina kappaleina (paitsi ruotsinkielisenä, sillä kirja on edelleen kestosuosikki täällä Ruotsissa) mutta suomennosta löytyy ainakin nettiantikvariaateista. Se olkoonkin siis tähän lopuksi lahjakirjavinkkini kaikille teille, jotka olette kiinnostuneita ruotsalaisista nykyklassikoista. 

Niin ja vielä siitä, että voiko kahta rakastaa samanaikaisesti, kuten kirjan kertojaminän puoliso väittää. Omalta kohdaltani totean, että ainakin kahta kaupunkia voi rakastaa yhtä lailla samanaikaisesti.

Agneta Pleijel: Talvirakkaus - En vinter i Stockholm (suomennos Marja Kyrö, WSOY 1998)



Kommentit

  1. Tukholma on kyllä kaunis kaupunki. Joskus sitä päätyy jonnekin, minne ei pitänyt tai sitten pidemmäksi aikaa sinne, minne piti. Me emme koskaan päätyneet sinne minne alun perin oli tarkoitus, mutta olen lähinnä erittäin iloinen siitä!

    Ihana luukku ja tuo näkymä kuvassasi kauniine jouluvaloineen on todella tunnelmallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös iloinen, että tänne päädyin! Muistan miettineeni Helsingissä asuessani, että olisipa hauska olla pidempi aika ulkomailla mutta en koskaan suunnitellut mitään pysyvämpää muuttoa. Mutta onneksi uskalsin testata tätä uutta elämää.

      Poista
  2. Kaupunkiakin voi todella rakastaa. Minä rakastuin Joensuuhun, kun muutin sinne 10 vuotta sitten opiskelemaan. Tutuiksi käyneillä kulmilla ja myös uudemmilla kaukaisemmilla kulmilla kulkeminen tuottaa suurta iloa. En ole koskaan haaveillut oikeasti isossa kaupungissa asumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Tukholmakin tuntuu välillä rasittavan suurelta, mutta toisaalta sitä rakentaa kotinsa pienemmän reviirin mukaisesti. Minäkin olen asunut kaikki nämä vuodet Tukholman eteläpuolella, pohjoispuolelle en voisi kuvitellakaan muuttavani. Ja nyt jo 17 vuotta tässä samassa lähiössä, tai "kylässä", jossa tunnen ihmisiä jo sen verran että olo on kotoisa.

      Poista
  3. Kiitos Pleijelin Talvirakkaus-vinkistä! Meidän kirjastosta löytyy hyllystä lainattavaksi. Lainaan sen kohta puolin. Elämä heittää tosiaan aika sattumanvaraisesti nuoria matkaajia. Meidän porukastamme yksi jäi ensimmäisellä matkallaan kiinni ja on pysynyt Tukholman Nackassa jo yli 50 vuotta, kaksi meistä palasi ja jatkoi juurtumistaan täällä Suomessa. Kaikkiin Tukholma-aiheisiin kirjoihin on minulle jäänyt pysyvä kiinnostus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kiinnostuit Pleijelin kirjasta! Luen myös usein kirjoja ihan vain sen vuoksi, että ne sijoittuvat Tukholmaan - paitsi dekkareita, niistä tulee helposti liian realistinen lukukokemus 😅

      Poista
  4. Niin se elämä heittelee 😊 En ole kokenut talvista Tukholmaa, näyttää kuvasi perusteella kauniilta. Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen aina tulemaan Tukholmaan joulukuussa, jos minulta kysytään! Joulunodotuksesta tehdään täällä jotenkin niin esteettinen kokemus - on joulumarkkinoita, joulukonsertteja ja joulubuffeita joka lähtöön. Ja nyt vielä luntakin! Mukavaa joulunodotusta myös sinulle, Villis!

      Poista
  5. Heti piti mennä varaamaan, pääsin sijalle 1.

    Tuo kirjoituksesi loppu on kyllä hyvä!
    Luulen, että kahta voi rakastaa yhtä aikaa, me emme vain uskalla tunnustaa sitä, saati sitten toteuttaa, jos osuu omalle kohdalle, koska se sotkisi kaiken.

    Elämä on paljolti sattumaa. Itse olisin voinut nuorena jäädä minne vain, varsinkin jos olisin löytänyt jonkun vahvan ihmisen jonka suojiin olisi asettunut siellä "missä vain", olin niin epävarma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että Agneta Pleijel saa uusia lukijoita!

      Mietin juuri sitä, että rakkauskin on lopulta niin monimuotoista. Jos nyt otan tämä kaupunkiesimerkkini niin rakastan Tukholmaa erityisesti talvella, Helsinkiä taas kesällä. Rakkaus ihmisiin ilmenee myös eri muodoissa. Kuuntelen muuten parhaillaan Bitte Westerlundin kirjaa Jörn Donnerista ja siinä saa todellakin pohtia kysymystä "What is love??" 🤔

      Poista
    2. Totta! Luin sen kirjan ja olen ymmälläni. Ajattelin, että ilmeisesti avioliitotkin saattavat olla joissain piireissä aivan muuta kuin minun tuttavapiirissäni. Bittehän pohtii jossain kohtaa kirjassa Philip Teirille, että yhteistyö keskeytettäisiin. Ehkä olisi ollut parempi niin, koska eihän tällä kirjalla ole mitään yleisempää merkitystä. Minä pohdin myös sitä, että Jörn Donnerin kuolemasta on niin vähän aikaa ja siellä on myös lapset. Kustantamolle tämä on tietysti tärkeä kirja, koska sensaatio myy hyvin.

      Poista
    3. Ihan samaa mietin ja siksikin Westerlundin kirja on laahannut mukana koko syksyn. Siitä puuttuu se syvempi taso, joka tekisi kirjasta mielenkiintoisen. Luen lähinnä sen vuoksi, että olen lukenut myös Donnerin kahden pojan kirjat jotka herättivät paljon kysymyksiä. Aikamoinen ihmissuhdesotku, mutta mitä tästä ottaisi opiksi... lähde ennen kuin on liian myöhäistä? Ettei tarvitse sitten vihapäissään heittää puolison tuhkia kompostiin 🤔

      Poista
    4. Olen myös lukenut nuo poikien kirjat.
      En malta olla siteeraamatta yhtä kirjaa. Jyrki Lehtola ja Tuija Siltamäki pohtivat kirjassaan Sinä riität tunnettujen kulttuuri-ihmisten lasten asemaa. Toisaalta he saavat etumatkaa vanhempiensa ansiosta, toisaalta taas heidän on vaikea irrottautua ja päästä esiin omana itsenään.
      "Aikuisena oppii vähitellen sietämään taustaansa, sitä kuka on, ja iloitsemaan esimerkiksi siitä, että maalaisvanhempien lapsella on erittäin pieni todennäköisyys löytää itsensä tilanteesta, jossa isä on kirjoittanut kirjan omasta munastaan."

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...