Siirry pääsisältöön

Michelle Obama: Becoming


Kun Barack Obama valittiin presidentiksi 2008 olin innoissani. En niinkään ajatellut sitä, että hän oli ensimmäinen tummaihoinen virkaan valittu. Näin Barack ja Michelle Obamassa ennen kaikkea ikätoverini, suhteellisen vaatimattomista kotioloista maailmalle ponnistaneen ja koulutuksen voimaan uskovan "tavallisen" pariskunnan. Säästin Dagens Nyheterin numeron, jonka kannessa Obaman perhe vilkutti iloisina, muistona päivästä jolloin saimme kokea uuden poliittisen aikakauden synnyn.

Näin juhlallisesti todella ajattelin enkä voinut kuvitellakaan, että kahdeksan vuoden kuluttua olisimmekin sitten jo aivan toisenlaisen aikakauden alussa. Avasin myös tämän Michelle Obaman kirjan hyvin juhlallisella mielellä. Michelle on ollut esikuvani kaikki nämä vuodet ja muistan erityisesti hänen sanansa kun seuraavan presidentin ala-arvoinen käytös järkytti. "When they go low, we go high."

Olen jo kirjan ensi sivuilta otettu siitä miten sujuvasti Obama kirjoittaa. Elämäntarina ja lapsuudenvuodet tuntuvat tasapainoisilta, ongelmista huolimatta. Tarina tuntuu välillä vähän liiankin siloitetulta mutta toisaalta Obama kertoi tarinansa lukemattomia kertoja kampanjoidessaan miehensä kanssa ja ymmärrän, että hän on ehtinyt pureksia kaikki näkökulmat moneen kertaan.

Kertojana Obama on kuitenkin avoin ja kertoo muitta mutkitta isänsä sairaudesta, keskenmenoistaan ja avioliittoneuvojalla käynneistään. Mutta Obama liittää aina oman tarinansa osaksi suurempaa yhteiskunnallista tarinaa ja niinpä kirja on myös hyvin poliittinen. Tämä tulee erityisesti esille kun Obama puhuu elämänmatkastaan naisena ja nimenomaan mustana, työssäkäyvänä naisena.

In general, I felt as if I couldn't win, that no amount of faith or hard work would push me past my detractors and their attempts to invalidate me. I was female, black, and strong, which to certain people, maintaining a certain mind-set, translated only to "angry". It was another damaging cliché, one that's been forever used to sweep minority women to the perimeter of every room.

Hauskin osuus on tietysti se, jossa Obama kertoo perheensä elämästä Valkoisessa talossa. Enpä ollut tullut ajatelleksi sitäkään, että vaikka talon vuokra kuuluu työsuhde-etuihin niin perheen omat kulut tulee maksaa presidentin omasta kukkarosta, vessapaperia myöten. Michelle oppiikin pian kantapään kautta, että jos Barack kehuu päivällisellä jotain herkkua niin keittiö tekee sitä mielellään uudestaan, kustannuksista huolimatta, mikä näkyy kuukauden lopussa perheelle koituvasta laskusta.

Surkuhupaisa tarina on myös se, kuinka Barack vie Michellensä ulos syömään ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Michelle tuntee huonoa omaatuntoa kun yhden deitti-illan takia poliisi sulkee useita katuja heidän reittinsä varrelta, ravintolassa muut asiakkaat taputtavat heidät nähdessään ja myöhemmin teatterissa kaikki joutuvat jonottamaan metallinpaljastimien läpi mennessään. Kaiken huipuksi vastapuolueen edustajat nostavat metakan ja elämöivät siitä kuinka suuret kustannukset yhteiskunnalle tästä illasta koitui.

Suuri muutos perheelle on kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa moneen vuoteen he tapaavat Barackin päivittäin kun hän tulee illalla säännöllisesti klo 18.30 perheen yhteiselle päivälliselle. Barackin senaatinedustajavuosina perhe asui työviikot erillään eri kaupungeissa mutta nyt, kuten Michelle asian ilmaisee, he saavat asua "kaupan yläkerrassa". Perhe yrittää elää niin normaalia perhe-elämää kuin mahdollista, perässä kulkevista Secret Service -työntekijöistä huolimatta.

Hienoisesta ulkokultaisuudestaan huolimatta tämä kirja oli todella liikuttava ja vaikuttava lukukokemus. Olen entistä suurempi Michellen ihailija ja todella otettu siitä, miten vilpitön ja aito hän tuntuu olevan. Sain myös hieman yllättäen vertaistukea oman avioliittoni haasteisiin. Itseni lailla myös Michelle valittaa miehensä tapaa olla aina myöhässä ja jättää laukkunsa keskelle eteistä. I feel you, girl!

Matka jatkuu ja kuten Michelle Obama kirjassaan niin selvästi osoittaa, se matka joka loppupeleissä vaikuttaa eniten on matka parempaan itsetuntemukseen.

For me, becoming isn't about arriving somewhere or achieving a certain aim. I see it instead as forward motion, a means of evolving, a way to reach continuously toward a better self. The journey doesn't end.

**
Michelle Obama: Becoming
(Minun tarinani)
Crown 2018

Helmet-lukuhaaste: 10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

Kommentit

  1. Olen lukenut Barack Obaman Unelmia isältäni, jossa selviää, mistä Barack ponnisti. Arvostan häntä ja Michelleä, ja joskus luen vielä tämänkin. Obama tavallaan ja tahtomattaan raivasi tietä Trumpille. USA:n järjestelmä on onnistunut pitämään suurimmat ylilyönnit aisoissa, mutta mahdollista on Trumpin toinen kausi. Ongelma oli myös se, että Clintonin perheen kolmatta kautta ei haluttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Barack Obaman kirjaa en olekaan vielä lukenut. Michelle kertoo kirjan kirjoitusvaiheesta, Barack yliarvioi ajankäyttönsä eikä saanut kirjaa valmiiksi määräpäivään mennessä. Ensimmäinen kustantaja vetäytyi mutta kirja ilmestyi myöhemmin toisen kustantajan kanssa. /Mari

      Poista
  2. Kiva, kun sinäkin tykkäsit tästä kirjasta. Minullekin tämä oli erittäin hyvä lukukokemus. Kirjassa on niin paljon hyvää, yhteiskunnallista ja henkilökohtaista. Kaikki vielä niin hyvin kirjoitettuna. Mukavaa alkavaa toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oikea Michelle-fani, joten tämä kirja oli oikea nautinto lukea! Kiitos, hyvää toukokuun alkua myös sinulle, Anneli! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...