Siirry pääsisältöön

Vieras avaruudesta - Maja Lundgren: Den skenande planeten


Yllätin itseni ja luin scifi-kirjan! En ole scifiä lukenut sitten Jules Vernen, jotenkin vain en koe sitä kirjallisuudenlajia omakseni. Mutta ruotsalaisen Maja Lundgrenin kirjoista olen pitänyt aiemminkin ja sen vuoksi tartuin kirjaan.

Ja hyvinhän tuo upposi, pidin kirjan alkuasetelmasta ja kirjan päähenkilö oli todella sympaattinen hahmo. Ja ehkä tämä ei nyt kuitenkaan ollut ihan sitä "hardcore-scifiä", itselleni tuli nimittäin ajoittain tunne, että luen kirjaa kuin satua. Nuortenkirjana tämä toimii myös ja uskon, että tätä tullaan lukemaan kouluissa. (Jos näissä ruotsalaiskouluissa nyt ylipäänsä luetaan enää kaunokirjallisuutta...)

Kirjan päähenkilö on Zarminan planeetalta maahan saapunut Ki, joka on kutsuttu pitämään puhe suuressa rauhanjuhlassa. Neljäs maailmansota on nimittäin juuri saatu päätökseen. Tarinassa eletään 2500-lukua. Kin esivanhemmat ovat myös alunperin maapallolta, isovanhemmat olivat mukana siinä ryhmässä, joka lähetettiin asuttamaan Marsia. Sieltäkin jouduttiin kuitenkin lähtemään meteoriitin iskeydyttyä marsperään. Seuraava määränpää oli Zarmina.

Lundgren löysi Zarminan lukiessaan eksoplaneetoista, joita on löydetty viime vuosikymmeninä useita tuhansia. Yksi löydetyistä, vaikkakaan löytöä ei ole voitu täysin varmentaa, on Gliese 581g, joka tunnetaan myös nimellä Zarmina. Tutkijat eivät tiedä voisiko tämä aurinkokuntamme ulkopuolella sijaitseva planeetta olla asuttava mutta Lundgren kuvailee kirjailijan vapaudella Zarminan elinolosuhteet miellyttäviksi, sekä ilmastollisesti että yhteiskunnallisesti. Zarminan asukkaat ovat rauhanomaista kansaa, joiden ei tarvitse tehdä työtä. Kaikki poimivat itse tarvitsemansa ruuan. Jälkipolvi valmistetaan 3D-tulostimilla, jolloin säästytään seksin ja intohimon tuottamilta ristiriidoilta. Ihanneyhteiskunta siis!

Kirjan mielenkiintoisin osa on Kin havainnot maan asukkaiden tavoista ja kielestä. Ki puhuu samaa kieltä mutta Zarminan kieli on vanhakantaista ja osa aikoinaan  mukana kuljetetuista sanonnoista on muuttanut vuosisatojen aikana merkitystään. Minua huvitti erityisesti Kin huomio maan asukkaiden tavasta puhua keskeneräisin lausein ja kykenemättä keskittymään puhekumppanin sanomaan. Scifihän on parhaimmillaan silloin kun se kommentoi ilmestymishetkensä yhteiskuntaa ja tämä juuri on ollut Lundgrenin aikaisempienkin romaanien parasta antia.

Lundgren kirjoittaa leppoisaa ja humorististakin tekstiä, tämä ei ole missään nimessä synkintä dystopiaa. Ruotsissa on muuten nyt tulevaisuuden kuvaukset selvästi nousussa. Tähän sarjaan voi laskea Johannes Anyurun 'He hukkuvat äitiensä kyyneliin' tai Lyra Kolin 'Allting växer'. Lisäksi ensi-iltansa on tänä talvena saanut filmatisointi klassikkojen klassikosta, ruotsalaisen Harry Martinsonin 50-luvun scifi-romaanista 'Aniara'. Ruotsalaiset ovat siis siirtäneet katseensa kauaksi tulevaisuuteen.

**
Maja Lundgren: Den skenande planeten
Albert Bonniers Förlag 2018

Helmet-lukuhaaste: 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle