Vieras avaruudesta - Maja Lundgren: Den skenande planeten

Yllätin itseni ja luin scifi-kirjan! En ole scifiä lukenut sitten Jules Vernen, jotenkin vain en koe sitä kirjallisuudenlajia omakseni. Mutta ruotsalaisen Maja Lundgrenin kirjoista olen pitänyt aiemminkin ja sen vuoksi tartuin kirjaan.

Ja hyvinhän tuo upposi, pidin kirjan alkuasetelmasta ja kirjan päähenkilö oli todella sympaattinen hahmo. Ja ehkä tämä ei nyt kuitenkaan ollut ihan sitä "hardcore-scifiä", itselleni tuli nimittäin ajoittain tunne, että luen kirjaa kuin satua. Nuortenkirjana tämä toimii myös ja uskon, että tätä tullaan lukemaan kouluissa. (Jos näissä ruotsalaiskouluissa nyt ylipäänsä luetaan enää kaunokirjallisuutta...)

Kirjan päähenkilö on Zarminan planeetalta maahan saapunut Ki, joka on kutsuttu pitämään puhe suuressa rauhanjuhlassa. Neljäs maailmansota on nimittäin juuri saatu päätökseen. Tarinassa eletään 2500-lukua. Kin esivanhemmat ovat myös alunperin maapallolta, isovanhemmat olivat mukana siinä ryhmässä, joka lähetettiin asuttamaan Marsia. Sieltäkin jouduttiin kuitenkin lähtemään meteoriitin iskeydyttyä marsperään. Seuraava määränpää oli Zarmina.

Lundgren löysi Zarminan lukiessaan eksoplaneetoista, joita on löydetty viime vuosikymmeninä useita tuhansia. Yksi löydetyistä, vaikkakaan löytöä ei ole voitu täysin varmentaa, on Gliese 581g, joka tunnetaan myös nimellä Zarmina. Tutkijat eivät tiedä voisiko tämä aurinkokuntamme ulkopuolella sijaitseva planeetta olla asuttava mutta Lundgren kuvailee kirjailijan vapaudella Zarminan elinolosuhteet miellyttäviksi, sekä ilmastollisesti että yhteiskunnallisesti. Zarminan asukkaat ovat rauhanomaista kansaa, joiden ei tarvitse tehdä työtä. Kaikki poimivat itse tarvitsemansa ruuan. Jälkipolvi valmistetaan 3D-tulostimilla, jolloin säästytään seksin ja intohimon tuottamilta ristiriidoilta. Ihanneyhteiskunta siis!

Kirjan mielenkiintoisin osa on Kin havainnot maan asukkaiden tavoista ja kielestä. Ki puhuu samaa kieltä mutta Zarminan kieli on vanhakantaista ja osa aikoinaan mukana kuljetetuista sanonnoista on muuttanut vuosisatojen aikana merkitystään. Minua huvitti erityisesti Kin huomio maan asukkaiden tavasta puhua keskeneräisin lausein ja kykenemättä keskittymään puhekumppanin sanomaan. Scifihän on parhaimmillaan silloin kun se kommentoi ilmestymishetkensä yhteiskuntaa ja tämä juuri on ollut Lundgrenin aikaisempienkin romaanien parasta antia.

Lundgren kirjoittaa leppoisaa ja humorististakin tekstiä, tämä ei ole missään nimessä synkintä dystopiaa. Ruotsissa on muuten nyt tulevaisuuden kuvaukset selvästi nousussa. Tähän sarjaan voi laskea Johannes Anyurun 'He hukkuvat äitiensä kyyneliin' tai Lyra Kolin 'Allting växer'. Lisäksi ensi-iltansa on tänä talvena saanut filmatisointi klassikkojen klassikosta, ruotsalaisen Harry Martinsonin 50-luvun scifi-romaanista 'Aniara'. Ruotsalaiset ovat siis siirtäneet katseensa kauaksi tulevaisuuteen.

**
Maja Lundgren: Den skenande planeten
Albert Bonniers Förlag 2018

Helmet-lukuhaaste: 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...

Lue lisää

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Lue lisää

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...