Siirry pääsisältöön

Vieras avaruudesta - Maja Lundgren: Den skenande planeten


Yllätin itseni ja luin scifi-kirjan! En ole scifiä lukenut sitten Jules Vernen, jotenkin vain en koe sitä kirjallisuudenlajia omakseni. Mutta ruotsalaisen Maja Lundgrenin kirjoista olen pitänyt aiemminkin ja sen vuoksi tartuin kirjaan.

Ja hyvinhän tuo upposi, pidin kirjan alkuasetelmasta ja kirjan päähenkilö oli todella sympaattinen hahmo. Ja ehkä tämä ei nyt kuitenkaan ollut ihan sitä "hardcore-scifiä", itselleni tuli nimittäin ajoittain tunne, että luen kirjaa kuin satua. Nuortenkirjana tämä toimii myös ja uskon, että tätä tullaan lukemaan kouluissa. (Jos näissä ruotsalaiskouluissa nyt ylipäänsä luetaan enää kaunokirjallisuutta...)

Kirjan päähenkilö on Zarminan planeetalta maahan saapunut Ki, joka on kutsuttu pitämään puhe suuressa rauhanjuhlassa. Neljäs maailmansota on nimittäin juuri saatu päätökseen. Tarinassa eletään 2500-lukua. Kin esivanhemmat ovat myös alunperin maapallolta, isovanhemmat olivat mukana siinä ryhmässä, joka lähetettiin asuttamaan Marsia. Sieltäkin jouduttiin kuitenkin lähtemään meteoriitin iskeydyttyä marsperään. Seuraava määränpää oli Zarmina.

Lundgren löysi Zarminan lukiessaan eksoplaneetoista, joita on löydetty viime vuosikymmeninä useita tuhansia. Yksi löydetyistä, vaikkakaan löytöä ei ole voitu täysin varmentaa, on Gliese 581g, joka tunnetaan myös nimellä Zarmina. Tutkijat eivät tiedä voisiko tämä aurinkokuntamme ulkopuolella sijaitseva planeetta olla asuttava mutta Lundgren kuvailee kirjailijan vapaudella Zarminan elinolosuhteet miellyttäviksi, sekä ilmastollisesti että yhteiskunnallisesti. Zarminan asukkaat ovat rauhanomaista kansaa, joiden ei tarvitse tehdä työtä. Kaikki poimivat itse tarvitsemansa ruuan. Jälkipolvi valmistetaan 3D-tulostimilla, jolloin säästytään seksin ja intohimon tuottamilta ristiriidoilta. Ihanneyhteiskunta siis!

Kirjan mielenkiintoisin osa on Kin havainnot maan asukkaiden tavoista ja kielestä. Ki puhuu samaa kieltä mutta Zarminan kieli on vanhakantaista ja osa aikoinaan  mukana kuljetetuista sanonnoista on muuttanut vuosisatojen aikana merkitystään. Minua huvitti erityisesti Kin huomio maan asukkaiden tavasta puhua keskeneräisin lausein ja kykenemättä keskittymään puhekumppanin sanomaan. Scifihän on parhaimmillaan silloin kun se kommentoi ilmestymishetkensä yhteiskuntaa ja tämä juuri on ollut Lundgrenin aikaisempienkin romaanien parasta antia.

Lundgren kirjoittaa leppoisaa ja humorististakin tekstiä, tämä ei ole missään nimessä synkintä dystopiaa. Ruotsissa on muuten nyt tulevaisuuden kuvaukset selvästi nousussa. Tähän sarjaan voi laskea Johannes Anyurun 'He hukkuvat äitiensä kyyneliin' tai Lyra Kolin 'Allting växer'. Lisäksi ensi-iltansa on tänä talvena saanut filmatisointi klassikkojen klassikosta, ruotsalaisen Harry Martinsonin 50-luvun scifi-romaanista 'Aniara'. Ruotsalaiset ovat siis siirtäneet katseensa kauaksi tulevaisuuteen.

**
Maja Lundgren: Den skenande planeten
Albert Bonniers Förlag 2018

Helmet-lukuhaaste: 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...