Siirry pääsisältöön

Vieras avaruudesta - Maja Lundgren: Den skenande planeten


Yllätin itseni ja luin scifi-kirjan! En ole scifiä lukenut sitten Jules Vernen, jotenkin vain en koe sitä kirjallisuudenlajia omakseni. Mutta ruotsalaisen Maja Lundgrenin kirjoista olen pitänyt aiemminkin ja sen vuoksi tartuin kirjaan.

Ja hyvinhän tuo upposi, pidin kirjan alkuasetelmasta ja kirjan päähenkilö oli todella sympaattinen hahmo. Ja ehkä tämä ei nyt kuitenkaan ollut ihan sitä "hardcore-scifiä", itselleni tuli nimittäin ajoittain tunne, että luen kirjaa kuin satua. Nuortenkirjana tämä toimii myös ja uskon, että tätä tullaan lukemaan kouluissa. (Jos näissä ruotsalaiskouluissa nyt ylipäänsä luetaan enää kaunokirjallisuutta...)

Kirjan päähenkilö on Zarminan planeetalta maahan saapunut Ki, joka on kutsuttu pitämään puhe suuressa rauhanjuhlassa. Neljäs maailmansota on nimittäin juuri saatu päätökseen. Tarinassa eletään 2500-lukua. Kin esivanhemmat ovat myös alunperin maapallolta, isovanhemmat olivat mukana siinä ryhmässä, joka lähetettiin asuttamaan Marsia. Sieltäkin jouduttiin kuitenkin lähtemään meteoriitin iskeydyttyä marsperään. Seuraava määränpää oli Zarmina.

Lundgren löysi Zarminan lukiessaan eksoplaneetoista, joita on löydetty viime vuosikymmeninä useita tuhansia. Yksi löydetyistä, vaikkakaan löytöä ei ole voitu täysin varmentaa, on Gliese 581g, joka tunnetaan myös nimellä Zarmina. Tutkijat eivät tiedä voisiko tämä aurinkokuntamme ulkopuolella sijaitseva planeetta olla asuttava mutta Lundgren kuvailee kirjailijan vapaudella Zarminan elinolosuhteet miellyttäviksi, sekä ilmastollisesti että yhteiskunnallisesti. Zarminan asukkaat ovat rauhanomaista kansaa, joiden ei tarvitse tehdä työtä. Kaikki poimivat itse tarvitsemansa ruuan. Jälkipolvi valmistetaan 3D-tulostimilla, jolloin säästytään seksin ja intohimon tuottamilta ristiriidoilta. Ihanneyhteiskunta siis!

Kirjan mielenkiintoisin osa on Kin havainnot maan asukkaiden tavoista ja kielestä. Ki puhuu samaa kieltä mutta Zarminan kieli on vanhakantaista ja osa aikoinaan  mukana kuljetetuista sanonnoista on muuttanut vuosisatojen aikana merkitystään. Minua huvitti erityisesti Kin huomio maan asukkaiden tavasta puhua keskeneräisin lausein ja kykenemättä keskittymään puhekumppanin sanomaan. Scifihän on parhaimmillaan silloin kun se kommentoi ilmestymishetkensä yhteiskuntaa ja tämä juuri on ollut Lundgrenin aikaisempienkin romaanien parasta antia.

Lundgren kirjoittaa leppoisaa ja humorististakin tekstiä, tämä ei ole missään nimessä synkintä dystopiaa. Ruotsissa on muuten nyt tulevaisuuden kuvaukset selvästi nousussa. Tähän sarjaan voi laskea Johannes Anyurun 'He hukkuvat äitiensä kyyneliin' tai Lyra Kolin 'Allting växer'. Lisäksi ensi-iltansa on tänä talvena saanut filmatisointi klassikkojen klassikosta, ruotsalaisen Harry Martinsonin 50-luvun scifi-romaanista 'Aniara'. Ruotsalaiset ovat siis siirtäneet katseensa kauaksi tulevaisuuteen.

**
Maja Lundgren: Den skenande planeten
Albert Bonniers Förlag 2018

Helmet-lukuhaaste: 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...