Siirry pääsisältöön

Vieras avaruudesta - Maja Lundgren: Den skenande planeten


Yllätin itseni ja luin scifi-kirjan! En ole scifiä lukenut sitten Jules Vernen, jotenkin vain en koe sitä kirjallisuudenlajia omakseni. Mutta ruotsalaisen Maja Lundgrenin kirjoista olen pitänyt aiemminkin ja sen vuoksi tartuin kirjaan.

Ja hyvinhän tuo upposi, pidin kirjan alkuasetelmasta ja kirjan päähenkilö oli todella sympaattinen hahmo. Ja ehkä tämä ei nyt kuitenkaan ollut ihan sitä "hardcore-scifiä", itselleni tuli nimittäin ajoittain tunne, että luen kirjaa kuin satua. Nuortenkirjana tämä toimii myös ja uskon, että tätä tullaan lukemaan kouluissa. (Jos näissä ruotsalaiskouluissa nyt ylipäänsä luetaan enää kaunokirjallisuutta...)

Kirjan päähenkilö on Zarminan planeetalta maahan saapunut Ki, joka on kutsuttu pitämään puhe suuressa rauhanjuhlassa. Neljäs maailmansota on nimittäin juuri saatu päätökseen. Tarinassa eletään 2500-lukua. Kin esivanhemmat ovat myös alunperin maapallolta, isovanhemmat olivat mukana siinä ryhmässä, joka lähetettiin asuttamaan Marsia. Sieltäkin jouduttiin kuitenkin lähtemään meteoriitin iskeydyttyä marsperään. Seuraava määränpää oli Zarmina.

Lundgren löysi Zarminan lukiessaan eksoplaneetoista, joita on löydetty viime vuosikymmeninä useita tuhansia. Yksi löydetyistä, vaikkakaan löytöä ei ole voitu täysin varmentaa, on Gliese 581g, joka tunnetaan myös nimellä Zarmina. Tutkijat eivät tiedä voisiko tämä aurinkokuntamme ulkopuolella sijaitseva planeetta olla asuttava mutta Lundgren kuvailee kirjailijan vapaudella Zarminan elinolosuhteet miellyttäviksi, sekä ilmastollisesti että yhteiskunnallisesti. Zarminan asukkaat ovat rauhanomaista kansaa, joiden ei tarvitse tehdä työtä. Kaikki poimivat itse tarvitsemansa ruuan. Jälkipolvi valmistetaan 3D-tulostimilla, jolloin säästytään seksin ja intohimon tuottamilta ristiriidoilta. Ihanneyhteiskunta siis!

Kirjan mielenkiintoisin osa on Kin havainnot maan asukkaiden tavoista ja kielestä. Ki puhuu samaa kieltä mutta Zarminan kieli on vanhakantaista ja osa aikoinaan  mukana kuljetetuista sanonnoista on muuttanut vuosisatojen aikana merkitystään. Minua huvitti erityisesti Kin huomio maan asukkaiden tavasta puhua keskeneräisin lausein ja kykenemättä keskittymään puhekumppanin sanomaan. Scifihän on parhaimmillaan silloin kun se kommentoi ilmestymishetkensä yhteiskuntaa ja tämä juuri on ollut Lundgrenin aikaisempienkin romaanien parasta antia.

Lundgren kirjoittaa leppoisaa ja humorististakin tekstiä, tämä ei ole missään nimessä synkintä dystopiaa. Ruotsissa on muuten nyt tulevaisuuden kuvaukset selvästi nousussa. Tähän sarjaan voi laskea Johannes Anyurun 'He hukkuvat äitiensä kyyneliin' tai Lyra Kolin 'Allting växer'. Lisäksi ensi-iltansa on tänä talvena saanut filmatisointi klassikkojen klassikosta, ruotsalaisen Harry Martinsonin 50-luvun scifi-romaanista 'Aniara'. Ruotsalaiset ovat siis siirtäneet katseensa kauaksi tulevaisuuteen.

**
Maja Lundgren: Den skenande planeten
Albert Bonniers Förlag 2018

Helmet-lukuhaaste: 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...