Siirry pääsisältöön

Reko Lundán: Rinnakkain (2004)




Kirjahyllystä osui yhtäkkiä silmiini kirja, jonka olin lukenut joskus aikoja sitten mutta joka herätti välittömästi muistoja. Kirjailija Reko Lundán (1969-2006) oli oman ikäpolveni lupaava kirjailija, jonka nimi oli jatkuvasti tapetilla vuosituhannen vaihteessa. Lundán tunnettiin vähäosaisten puolustajana ja näytelmissään hän käsitteli ajankohtaisia, arkojakin aiheita. Viimeiseksi teokseksi jäi hänen yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoittama "Viikkoja, kuukausia", jossa aviopari kirjoittaa fiktion kautta Lundánin sairastamasta syövästä. Lundán menehtyi aivosyöpään vain 37-vuotiaana.

Lundán oli tunnettu erityisesti teatterityöstään mutta hän julkaisi myös kolme romaania. "Rinnakkain" ilmestyi 2004 ja sen päähenkilö on 37-vuotias Jarmo Koponen. Kirja elää vahvasti ilmestymisensä aikaa. Eletään vuotta 2003 ja punaisena aikajanana koko läpi tarinan kulkee Irakin sota. Sitä seurataan tv:tä ja siitä puhutaan.

Illalla yritimme puhua muusta. Mietimme, mikä erotti tämän sodan edellisestä Irakin sodasta 90-luvun alussa.
- Värit, Kirsi keksi. - Sillon kaikki uutismatsku oli semmosta vihreetä ja kuvaa halko keltaset valojuovat. Nyt on punasta ja muita värejä. Muutenkin paljon selvempää kuvaa.

Toinen Jarmon elämää mittaava jana on vuosi, jonka Kirsi-vaimo tulee työskentelemään Brysselissä. Jarmo tuntee mustasukkaisuutta ja pelkää Kirsin tapaavan siellä uuden miehen. Lisäksi miestä kismittää Kirsin menestyminen työurallaan, oma työvoimaohjaajan työ kun ei ole niitä kaikken "seksikkäimpiä". Jarmo jää kotiin kahden lapsen kanssa mutta se ei tunnu olevan ongelma, lapset hoituvat kaiken muun ohessa.

Vittu se lähtee Brysseliin ja se on sillä finito tää liitto! Sieltä tulee uutta huippuvirkaa liukuhihnalta.

Kotirintamallakin alkaa tapahtua: ensin rivitalon saunatiloista löytyy hometta ja samaan aikaan paljastuu, että naapuritontille ollaan perustamassa asuntolaa. Rivitalon asukkaat perustavat kansalaisliikkeen asuntolan perustamista vastaan. Lundán havainnollistaa nimby-ilmiötä koomisinkin keinoin mutta saattaa naapurikiistan lopulta varsin hollywoodmaiseen päätökseen.

Kaiken tämän edellä mainitun lisäksi Jarmo ehtii ihastua nuorempaan naiseen ja sairastuu lopulta masennukseen. Aineksia tässä romaanissa on siis moneen ja Lundán on kieltämättä välillä vähän hukassakin kaiken tekstimateriaalinsa keskellä, puhumattakaan päähenkilöstään Jarmosta. Mutta toisaalta, tällaistahan se elämä on - välillä sitä draamaa nyt vain on enemmän.

Lundánin teatteritausta näkyy kirjan dialogissa, joka on runsasta ja nasevaa. Itse asiassa tämä muistutti tyyliltään hyvinkin paljon Anna-Leena Härkösen tekstejä. Molempien romaanihenkilöt sanailevat humoristisesti ja välillä roisistikin. Osa Lundánin henkilöistä jää kuitenkin turhan sivullisiksi, jopa niin että yhtäkkiä pelästyin mihin vanhempi lapsista mahtoi kadota. 10-vuotias tytär viihtyykin eniten naapuritytön luona ja Lundán keskittyy kuvaamaan Jarmon suhdetta taaperoikäiseen poikaansa.

Kirja on aikamatka vuosituhannen alkuvuosiin - aikaan, jolloin lamavuodet oli jo selätetty ja monet olivat lähdössä Brysseliin töihin. Jarmolla on kaikki onnellisen elämän rakennuspalikat - perhe, koti ja työ - mutta hän ei saa otetta elämäänsä. Kriisien kautta mies kuitenkin lopulta onnistuu saamaan perspektiiviä elämäänsä ja kirjan lopun dialogi Jarmon ja pojan välillä saa lukijan uskomaan, että kaikki päättyy lopulta hyvin. Ehkäpä tätä voisi kutsua selviytymistarinaksikin.

Tää on ollu itse asiassa ihan kauhea vuosi. Miten mä selvisin tästä? Jonkin on pakko muuttua. Ei ihminen voi elää näin kaukana itsestään koko elämäänsä. Mun on pakko muuttua.

Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa tämä Reko Lundánin teos oli valittu edustamaan vuotta 2004. Suosittelen lukemaan Kirjainten virrassa -blogin tarkkanäköisen kirjoituksen romaanista. Toinen osuva arvio kirjasta löytyy Suketuksen blogista.

**
Reko Lundán: Rinnakkain
WSOY 2004

Helmet-lukuhaaste: 33. Selviytymistarina

Kommentit

  1. Reko Lundanin kirjat herättävät minussa hyvin vahvoja tunteita ja muistoja. En tiedä, voinko milloinkaan palata lukemaan niitä. Aikamatkasta tämä varmasti käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuosta ajasta on kulunut vain noin 15 vuotta niin se tuntuu ikuisuudelta! Kuulosti hassulta sellainenkin yksityiskohta, että ajoreittiä selvitettäessä kirjan henkilöt ottivat esille puhelinluettelon karttasivut :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...