Reko Lundán: Rinnakkain (2004)

Kirjahyllystä osui yhtäkkiä silmiini kirja, jonka olin lukenut joskus aikoja sitten mutta joka herätti välittömästi muistoja. Kirjailija Reko Lundán (1969-2006) oli oman ikäpolveni lupaava kirjailija, jonka nimi oli jatkuvasti tapetilla vuosituhannen vaihteessa. Lundán tunnettiin vähäosaisten puolustajana ja näytelmissään hän käsitteli ajankohtaisia, arkojakin aiheita. Viimeiseksi teokseksi jäi hänen yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoittama "Viikkoja, kuukausia", jossa aviopari kirjoittaa fiktion kautta Lundánin sairastamasta syövästä. Lundán menehtyi aivosyöpään vain 37-vuotiaana.

Lundán oli tunnettu erityisesti teatterityöstään mutta hän julkaisi myös kolme romaania. "Rinnakkain" ilmestyi 2004 ja sen päähenkilö on 37-vuotias Jarmo Koponen. Kirja elää vahvasti ilmestymisensä aikaa. Eletään vuotta 2003 ja punaisena aikajanana koko läpi tarinan kulkee Irakin sota. Sitä seurataan tv:tä ja siitä puhutaan.

Illalla yritimme puhua muusta. Mietimme, mikä erotti tämän sodan edellisestä Irakin sodasta 90-luvun alussa.
- Värit, Kirsi keksi. - Sillon kaikki uutismatsku oli semmosta vihreetä ja kuvaa halko keltaset valojuovat. Nyt on punasta ja muita värejä. Muutenkin paljon selvempää kuvaa.

Toinen Jarmon elämää mittaava jana on vuosi, jonka Kirsi-vaimo tulee työskentelemään Brysselissä. Jarmo tuntee mustasukkaisuutta ja pelkää Kirsin tapaavan siellä uuden miehen. Lisäksi miestä kismittää Kirsin menestyminen työurallaan, oma työvoimaohjaajan työ kun ei ole niitä kaikken "seksikkäimpiä". Jarmo jää kotiin kahden lapsen kanssa mutta se ei tunnu olevan ongelma, lapset hoituvat kaiken muun ohessa.

Vittu se lähtee Brysseliin ja se on sillä finito tää liitto! Sieltä tulee uutta huippuvirkaa liukuhihnalta.

Kotirintamallakin alkaa tapahtua: ensin rivitalon saunatiloista löytyy hometta ja samaan aikaan paljastuu, että naapuritontille ollaan perustamassa asuntolaa. Rivitalon asukkaat perustavat kansalaisliikkeen asuntolan perustamista vastaan. Lundán havainnollistaa nimby-ilmiötä koomisinkin keinoin mutta saattaa naapurikiistan lopulta varsin hollywoodmaiseen päätökseen.

Kaiken tämän edellä mainitun lisäksi Jarmo ehtii ihastua nuorempaan naiseen ja sairastuu lopulta masennukseen. Aineksia tässä romaanissa on siis moneen ja Lundán on kieltämättä välillä vähän hukassakin kaiken tekstimateriaalinsa keskellä, puhumattakaan päähenkilöstään Jarmosta. Mutta toisaalta, tällaistahan se elämä on - välillä sitä draamaa nyt vain on enemmän.

Lundánin teatteritausta näkyy kirjan dialogissa, joka on runsasta ja nasevaa. Itse asiassa tämä muistutti tyyliltään hyvinkin paljon Anna-Leena Härkösen tekstejä. Molempien romaanihenkilöt sanailevat humoristisesti ja välillä roisistikin. Osa Lundánin henkilöistä jää kuitenkin turhan sivullisiksi, jopa niin että yhtäkkiä pelästyin mihin vanhempi lapsista mahtoi kadota. 10-vuotias tytär viihtyykin eniten naapuritytön luona ja Lundán keskittyy kuvaamaan Jarmon suhdetta taaperoikäiseen poikaansa.

Kirja on aikamatka vuosituhannen alkuvuosiin - aikaan, jolloin lamavuodet oli jo selätetty ja monet olivat lähdössä Brysseliin töihin. Jarmolla on kaikki onnellisen elämän rakennuspalikat - perhe, koti ja työ - mutta hän ei saa otetta elämäänsä. Kriisien kautta mies kuitenkin lopulta onnistuu saamaan perspektiiviä elämäänsä ja kirjan lopun dialogi Jarmon ja pojan välillä saa lukijan uskomaan, että kaikki päättyy lopulta hyvin. Ehkäpä tätä voisi kutsua selviytymistarinaksikin.

Tää on ollu itse asiassa ihan kauhea vuosi. Miten mä selvisin tästä? Jonkin on pakko muuttua. Ei ihminen voi elää näin kaukana itsestään koko elämäänsä. Mun on pakko muuttua.

Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa tämä Reko Lundánin teos oli valittu edustamaan vuotta 2004. Suosittelen lukemaan Kirjainten virrassa -blogin tarkkanäköisen kirjoituksen romaanista. Toinen osuva arvio kirjasta löytyy Suketuksen blogista.

**
Reko Lundán: Rinnakkain
WSOY 2004

Helmet-lukuhaaste: 33. Selviytymistarina