Siirry pääsisältöön

Tuulahduksia Islannista


Lukemiset ovat jääneet viime viikkoina hävyttömän vähiin kaikenlaisten työmatkojen ja perheprojektien vuoksi. Ainakin viisi kirjaa makaa levällään pitkin huushollia ilman toivoakaan, että pääsisivät luettujen kirjojen kastiin.

Viimeisin työmatka johti Islantiin, jossa sain onneksi ison annoksen kulttuurivaikutteita ja niitä täällä nyt sulattelen. Reykjavik on varsinainen paradoksi, pieni kalastajakylän tuntuinen kaupunki jossa keskellä töröttää maailmanluokan konserttitalo. Sitä kävimme ihmettelemässä ja kuulimme myös uutta islantilaista musiikkia Harpassa järjestetyllä Tectonics-festivaalilla.


Kulttuurista sai nauttia myös lentomatkoilla, Icelandic Air nimittäin tarjoaa ihan mukavan menyyn sekä islantilaisia että kansainvälisiä elokuvia. Menomatkalla näin juuri tänne Tukholmaan ensi-iltaan tulleen elokuvan "Rams" joka kertoo kahdesta lammasfarmariveljeksestä. Tarina on täynnä dramatiikkaa ja karun kauniita kuvia islantilaisesta luonnosta.


Kotimatkalla valitsin toisen uutuuselokuvan, ihmissuhdedraamaa ja komediaa yhdistävän "Homecoming".  Vaikka katsoja todennäköisesti keksii juonenkulun jo puolivälissä elokuvaa, se oli kuitenkin hauska ja mielenkiintoinen kurkistus islantilaiseen elokuvaan. Tuliaisina toin mukanani vielä yhden, suht' uuden menestyselokuvan, "December". Näin nopeasti googlettaen voi todeta, että Islannissa näyttää ilmestyvän käsittämätön määrä elokuvia asukaslukuun suhteutettuna.

Kirjoja ei tällä kertaa tarttunut mukaan vaikka ehdin kyllä pikaisesti käydä yhdessä kirjakaupassa. Hauska huomio oli, että vaikka kaupat menevät kiinni jo iltakuudelta niin kirjakaupat (usein yhdistettynä kahvilaan) ovat auki myöhempään. Yhden suomalaiskirjan ehdin bongata, Kjell Westön Hilling 38. Ruotsalaiskirjailijoita oli sen sijaan tarjolla runsaammin.

Luin viime vuonna pari kirjaa Steinar Bragilta mutta en hirveästi innostunut. Varsinkin toinen, "Konur" (Naisia), oli niin raakaa kerrontaa, että kirja jäi kesken. Oletteko lukeneet islantilaisia nykykirjailijoita? Suosituksia vastaanotetaan!

Kommentit

  1. Voi miksi ihmeessä Suomessa näytetään niin vähän muiden pohjoismaiden elokuvia!
    Minua kiinnostaa Islanti paljon. Viimeksi - ennen tätä sinun postaustasi - kiinnostukseni lisääntyi, kun katsoin Michael Mooren elokuvan Where to Invade Next, jossa isalntilaidet naiset olivat edukseen.

    Mrs Karlsson, sait minussa aikaan matkakuumetta. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  2. Aion ehdottomasti mennä uudestaan, luontopuoli kun jäi tällä kertaa näkemättä enkä ehtinyt kylpemäänkään... mutta olin tosi vaikuttunut islantilaisten taisteluhengestä ja luovuudesta! Mukava kuulla, että onnistuin herättämään matkakuumeen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...