Siirry pääsisältöön

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

 


Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu.

Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle. 

Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka juuret ulottuvat toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin.

Historiallisten romaanien ystävälle tämä kirja oli täysosuma, varsinkin jos on kiinnostunut Euroopan 1900-luvun tapahtumista. Alsterdal on mestari liittämään historian tapahtumat osaksi nykyhetkeä. Ja kaikkien Berliiniin sijoittuvien historiallisten romaanien jälkeen on virkistävää saada lukea sellaisestakin tärkeästä, mutta unohduksiin jääneestä alueesta kuin Sudeettimaa!

Tarina itsessään oli vähän sekava ja keskivaiheilla tapahtumat jäivät junnaamaan. Loppu taas oli sitten sen verran vauhdikas, että jäin ihmettelemään kuka lopulta tappoi ja kenet... Henkilöhahmoihin olisin myös toivonut enemmän henkilökuvausta, etenkin kun kertojaminän Sonjan kohdalla siihen olisi ollut erittäin hyvät ainekset.

Kun sitten aloin tutkia löytyisikö Alsterdalilta jotain muuta mielenkiintoista luettavaa huomasin, että häneltä on ilmestynyt tänä syksynä uusi teos. Ja yllättäen se onkin autofiktiivinen romaani kirjailijan omasta perheestä. Jag önskar dig lagom lycklig -kirjaa ei ole vielä suomennettu mutta toivon totisesti, että se käännetään pian sillä kirja on loistava! Vai mitä sanotte siitä, että olin suunnitellut kirjaa syysloman junamatkan seuralaiseksi, mutta kun aloin lukea kirjan ensimmäistä kappaletta se vei mukanaan samantien.

Tarina vie 50- ja 60-lukujen Malmöhön (ja vähän Kööpenhaminaan, Berliiniin ja Amsterdamiin). Alsterdalin isä Alvar, nuori aviomies ja uraa aloitteleva sanomalehtimies, aloittaa salasuhteen kollegansa Ingerin kanssa - samana päivänä kun vaimo on synnyttänyt parin ensimmäisen lapsen! Tästä alkaa tapahtumien sarja, joka kulkee punaisena lankana näihin päiviin asti.

Eniten ihmettelen sitä kuinka tasapainoisesti Alsterdal pystyy kirjoittamaan oman lapsuudenperheensä suuresta salaisuudesta. Hän sijoittaa myös itsensä hyvin luontevaksi osaksi tarinaa - ensin pikku-Tovena ja lopulta aikuisena, äitinsä tukena toimivana tyttärenä.

Toinen yllätys oli se, että empaattisimman katseen kirjassa saa Inger, isän "toinen nainen". Häntä ei kuvata pahana tai laskelmoivana vaan päinvastoin inhimillisenä ja järkevänä, joka joutuu yhtä lailla valheiden uhriksi kuten vaimo Elsakin. Alvar osoittautuu nimittäin varsinaiseksi sarjarakastajaksi. Ei pahuuttaan vaan heikkouttaan. Kirjan lopussa kirjailija paljastaa vaivihkaa, että on itsekin ollut joskus samassa roolissa ja silloin ymmärrän, miksi juuri Inger kuvataan näin aidontuntuisesti ja lämpimästi.

Att förälska sig i en gift man och tro att han snart ska skilja sig. Inte vilja slita sig från drömmen, för att allt blir så kallt och hopplöst då. Att gång på gång omförhandla villkoren för sig själv. All den kärlek man redan har investerat, skulle den vara bortkastad och förgäves? Jag vet, för jag har själv varit där ---"
Tärkeä osa Alsterdalin kirjoja on miljöön ja aikakauden kuvaus ja niin tässä uusimmassakin. Sotkuista ihmissuhdekuviota selittää paljolti se, kuinka ahdas naisen rooli oli 1950-luvulla. Abortit ja avioerot olivat tabu ja samalla kuitenkin todellinen osa naisten arkea.

Kirjan miljöö Malmö ja Kööpenhamina on kiehtonut minua jo pitkään ja olen siellä lomaillutkin säännöllisesti. Sinne vie matka myös huomenna lyhyelle syyslomalle!

**
Tove Alsterdal: Blindtunnel (suom. Salakäytävä, Aula Co, 2025)
Tove Alsterdal: Jag önskar dig lagom lycklig (Lind & Co, 2025)


Kommentit

  1. Kuulostaa kiinnostavalta! Luen muuten tätä blogiasi juuri Malmön keskustassa, lounastauolla Triangelin ostoskeskuksessa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurautan siitä huomenna ohi, tällä kertaa jää Malmö välistä. Mutta olin siellä viimeksi heinäkuussa!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...