Siirry pääsisältöön

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

 


Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu.

Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle. 

Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka juuret ulottuvat toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin.

Historiallisten romaanien ystävälle tämä kirja oli täysosuma, varsinkin jos on kiinnostunut Euroopan 1900-luvun tapahtumista. Alsterdal on mestari liittämään historian tapahtumat osaksi nykyhetkeä. Ja kaikkien Berliiniin sijoittuvien historiallisten romaanien jälkeen on virkistävää saada lukea sellaisestakin tärkeästä, mutta unohduksiin jääneestä alueesta kuin Sudeettimaa!

Tarina itsessään oli vähän sekava ja keskivaiheilla tapahtumat jäivät junnaamaan. Loppu taas oli sitten sen verran vauhdikas, että jäin ihmettelemään kuka lopulta tappoi ja kenet... Henkilöhahmoihin olisin myös toivonut enemmän henkilökuvausta, etenkin kun kertojaminän Sonjan kohdalla siihen olisi ollut erittäin hyvät ainekset.

Kun sitten aloin tutkia löytyisikö Alsterdalilta jotain muuta mielenkiintoista luettavaa huomasin, että häneltä on ilmestynyt tänä syksynä uusi teos. Ja yllättäen se onkin autofiktiivinen romaani kirjailijan omasta perheestä. Jag önskar dig lagom lycklig -kirjaa ei ole vielä suomennettu mutta toivon totisesti, että se käännetään pian sillä kirja on loistava! Vai mitä sanotte siitä, että olin suunnitellut kirjaa syysloman junamatkan seuralaiseksi, mutta kun aloin lukea kirjan ensimmäistä kappaletta se vei mukanaan samantien.

Tarina vie 50- ja 60-lukujen Malmöhön (ja vähän Kööpenhaminaan, Berliiniin ja Amsterdamiin). Alsterdalin isä Alvar, nuori aviomies ja uraa aloitteleva sanomalehtimies, aloittaa salasuhteen kollegansa Ingerin kanssa - samana päivänä kun vaimo on synnyttänyt parin ensimmäisen lapsen! Tästä alkaa tapahtumien sarja, joka kulkee punaisena lankana näihin päiviin asti.

Eniten ihmettelen sitä kuinka tasapainoisesti Alsterdal pystyy kirjoittamaan oman lapsuudenperheensä suuresta salaisuudesta. Hän sijoittaa myös itsensä hyvin luontevaksi osaksi tarinaa - ensin pikku-Tovena ja lopulta aikuisena, äitinsä tukena toimivana tyttärenä.

Toinen yllätys oli se, että empaattisimman katseen kirjassa saa Inger, isän "toinen nainen". Häntä ei kuvata pahana tai laskelmoivana vaan päinvastoin inhimillisenä ja järkevänä, joka joutuu yhtä lailla valheiden uhriksi kuten vaimo Elsakin. Alvar osoittautuu nimittäin varsinaiseksi sarjarakastajaksi. Ei pahuuttaan vaan heikkouttaan. Kirjan lopussa kirjailija paljastaa vaivihkaa, että on itsekin ollut joskus samassa roolissa ja silloin ymmärrän, miksi juuri Inger kuvataan näin aidontuntuisesti ja lämpimästi.

Att förälska sig i en gift man och tro att han snart ska skilja sig. Inte vilja slita sig från drömmen, för att allt blir så kallt och hopplöst då. Att gång på gång omförhandla villkoren för sig själv. All den kärlek man redan har investerat, skulle den vara bortkastad och förgäves? Jag vet, för jag har själv varit där ---"
Tärkeä osa Alsterdalin kirjoja on miljöön ja aikakauden kuvaus ja niin tässä uusimmassakin. Sotkuista ihmissuhdekuviota selittää paljolti se, kuinka ahdas naisen rooli oli 1950-luvulla. Abortit ja avioerot olivat tabu ja samalla kuitenkin todellinen osa naisten arkea.

Kirjan miljöö Malmö ja Kööpenhamina on kiehtonut minua jo pitkään ja olen siellä lomaillutkin säännöllisesti. Sinne vie matka tälläkin kertaa lyhyelle syyslomalle!

**
Tove Alsterdal: Blindtunnel (suom. Salakäytävä, Aula Co, 2025)
Tove Alsterdal: Jag önskar dig lagom lycklig (Lind & Co, 2025)


Kommentit

  1. Kuulostaa kiinnostavalta! Luen muuten tätä blogiasi juuri Malmön keskustassa, lounastauolla Triangelin ostoskeskuksessa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurautan siitä huomenna ohi, tällä kertaa jää Malmö välistä. Mutta olin siellä viimeksi heinäkuussa!

      Poista
  2. Hyvää syyslomaa!

    Aivan uusi tuttavuus minulle tämä Tove Alsterdal. Sait minut kiinnostumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta!! Täällä Kööpenhaminassa pääsee hyvin syystunnelmaan 🍂🎃

      Tove Alsterdalin dekkareita on onneksi suomennettu useampikin. Hän löytää mielenkiintoisia historiallisia taustoja niihin - kannattaa tutustua, varsinkin jos on jo kyllästynyt "perusdekkareihin"!

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, laitoin muistiin lagom lycklig --teoksen. Autofiktio päihittää minun lukemistossani mennen tullen kaikki murhamysteerit 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin autofiktio päihittää murhat - mysteerioista tykkään kyllä ja tässä Alsterdalin perhetarinassa sitä oli juuri sopiva määrä. Todellakin lukemisen arvoinen teos!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Vihdoinkin Berliinissä!

  Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu. Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin! Tässä muutama kohokohta: 1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole ed...

Ai ettenkö muka lue mieskirjailijoita - tässä kesän symppiskirja!

  En tiedä teenkö vain itse tästä ongelman vai pitäisikö oikeasti huolestua, mutta luen pääosin naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Ehkä vain noin 5-10% lukemistani kirjoista on mieskirjailijoiden kirjoittamia. Ja se on todella vähän! En valitse naiskirjailijoita mitenkään tietoisesti, mutta... totuus on se, että naiskirjailijoiden kirjojen aiheet kiinnostavat minua enemmän. Pidän historiallisista romaaneista ja elämäkerroista ja usein naiset kirjoittavat juuri niistä historian sivujen pimentoon jääneistä henkilöistä, usein toisista naisista.  Yksi näistä tänä vuonna löytämistäni naisista on esimerkiksi George Orwellin vaimo Eileen Blair , josta Anna Funder on kirjoittanut todella valaisevan ja myös hyvin henkilökohtaisen kirjan. Juuri tätä kirjaa minun on edes vaikea kuvitella, että mies olisi kirjoittanut.  Mutta kun joku itseäni kiinnostava aihe vilahtaa ohi kirjablogissa tai sosiaalisessa mediassa niin en katso onko kirjailija mies vai nainen. Kuten nyt esimerkik...