Siirry pääsisältöön

Voittiko paras?

 


Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä.

Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia?

**
Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buchpreis. Martina Hefterin kevyehkö ja ohuehko whatsup-viestittelyn ympärille rakennettu romaani Hey guten Morgen, wie geht es dir? päätyi tuomariston ykköseksi, jolloin yksi kuudesta muusta ehdokkaasta, Clemens Meyer, poistui raivostuneena palkinnonjakotilaisuudesta. Meyerin mukaan hänen tuhatsivuinen teoksensa Die Projektoren olisi pitänyt voittaa Hefterin sijaan. 

En ole lukenut Meyerin opusta, joten en pysty ottamaan kantaa siihen kumman olisi oikeasti pitänyt voittaa. Eikä siihen varmasti mitään oikeaa vastausta löytyisikään. Mutta Hefterin kirja löytyi kirjastostamme ja kun se vieläpä oli tosiaan ohut ja kevyt, uskalsin ryhtyä urakkaan - saksan kielen taitoni kun ei vielä toimi ihan kaikkien kirjojen kohdalla (todennäköisesti juuri Clemens Meyerin kirja kuuluu tähän luokkaan..)

Martina Hefterin autofiktioksi luokiteltu Hey guten Morgen, wie geht es dir? (Hyvää huomenta, mitä kuuluu?) toimi kuitenkin erittäin hyvin tällä B2-tason saksallani. Kirja kertoo Juno-nimisestä, viidenkympin rajapyykin ylittäneestä naisesta, joka on vakavasti sairaan miehensä omaishoitaja. Iltojensa viihdykkeeksi Juno vastaa instassa saamiinsa nettihuijareiden viesteihin kirjoittamalla heille satumaisia tarinoita elämästään. Tässä vaiheessa huijarit toteavat kohteensa hulluksi ja estävät Junon - kunnes kohdalle osuu nigerialainen Benu.

Hefterin kirja on kieltämättä äkkiä katsoen kielellisesti kevyttä, mutta kirjan teema on yleismaailmallinen. Kaikki nämä naiset, jotka pitävät yllä terveydenhoitosysteemiämme! Kaikki nämä yksinäiset naiset, jotka lankeavat nettihuijareiden asettamiin ansoihin. Naiset, jotka janoavat läheisyyttä ja huomiota. 

Junokin on yksin, vaikka elää avioliitossa. Hefter kuvaa Junon ja Jupiterin liittoa kunnioittavan etäisyyden päästä. Parin keskinäistä suhdetta kuvastaa ennen kaikkea lojaalius, ei niinkään läheisyys. Parisuhteesta on tullut hoitosuhde. 

Hefterin teos on vahvasti kiinni tässä ajassa, taustalla häämöttää vielä juuri läpikäyty pandemiakin. Ja ainakin täällä Ruotsissa on ollut viime aikoina taas paljon juttuja nettihuijareiden uhreiksi joutuneista naisista. Näille tarinoille on helppo puistella päätään, mutta takana on aina se ihmisen perustarpeista suurin.  

Mutta Hefter kääntää kirjassaan asetelman uuteen vinkkeliin. Nigerialainen huijari ei nimittäin jääkään nimettömäksi, vaan saa sekä kasvot että nimen.  Benu ymmärtää välittömästi, että Junolta on turha yrittää saada rahaa. Juno puolestaan odottaa koko ajan milloin tulee ensimmäinen rahastusyritys. Molemmista tulee kuitenkin kuin huomaamattaan toisilleen osa arkea. Joku, jonka kanssa vaihdetaan kuulumiset ja käydään myös syvällisempiä keskusteluja. Kaksi yksinäistä saa toisistaan hetken lohtua. 

Onko tarinalla sitten jokin opetus? Päällimmäisenä mieleeni jäi ajatus siitä, että ihmisiähän tässä vain ollaan, itse kukin. Juno löysi kasvottoman nettihuijarin takaa nigerialaisen nuoren miehen, jolla oli yhtälailla unelmia ja haaveita. Benu oli olosuhteidensa vanki, aivan kuten Junokin.

Mutta onneksi Hefter ei jätä tarinaa vielä tähän. Tärkeä osa romaanin rakennetta on nimittäin Junon suhde omaan kehoonsa -  siihen viisikymppiseen, auttamattomasti vanhenevaan tomumajaan. Juno on harrastanut tanssia koko ikänsä ja tanssi maadoittaa hänet elämään myös nyt kun kaikki muu tuntuu etäiseltä. Hefter kutoo tarinaansa myös symbolisesti tähtimaailman ja siteeraa kohtauksia Lars von Trierin elokuvasta Melancholia. Kirja voi siis olla ehkä näennäisesti kevyt, mutta se sisältää huimia ulottuvuuksia. 

Naisen elämä kätevässä taskukoon pakkauksessa. 

**

Martina Hefter: Hey guten Morgen, wie geht es dir? (Klett-Cotta 2024)


Kommentit

  1. Hieno vinkki, kiitos tästä!

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavalta vaikuttava kirja. Ihmettelin ensin, että onko Hefter ottanut ihan uuden genren, mutta sitten huomasin, että onkin kyse eri Hefteristä. Monika Hefter on minulle tuttu, mutta tässä on kyse Martinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monika Hefter on taas minulle ihan tuntematon nimi? Mutta kirjailija siis hänkin?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...