Siirry pääsisältöön

Voittiko paras?

 


Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä.

Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia?

**
Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buchpreis. Martina Hefterin kevyehkö ja ohuehko whatsup-viestittelyn ympärille rakennettu romaani Hey guten Morgen, wie geht es dir? päätyi tuomariston ykköseksi, jolloin yksi kuudesta muusta ehdokkaasta, Clemens Meyer, poistui raivostuneena palkinnonjakotilaisuudesta. Meyerin mukaan hänen tuhatsivuinen teoksensa Die Projektoren olisi pitänyt voittaa Hefterin sijaan. 

En ole lukenut Meyerin opusta, joten en pysty ottamaan kantaa siihen kumman olisi oikeasti pitänyt voittaa. Eikä siihen varmasti mitään oikeaa vastausta löytyisikään. Mutta Hefterin kirja löytyi kirjastostamme ja kun se vieläpä oli tosiaan ohut ja kevyt, uskalsin ryhtyä urakkaan - saksan kielen taitoni kun ei vielä toimi ihan kaikkien kirjojen kohdalla (todennäköisesti juuri Clemens Meyerin kirja kuuluu tähän luokkaan..)

Martina Hefterin autofiktioksi luokiteltu Hey guten Morgen, wie geht es dir? (Hyvää huomenta, mitä kuuluu?) toimi kuitenkin erittäin hyvin tällä B2-tason saksallani. Kirja kertoo Juno-nimisestä, viidenkympin rajapyykin ylittäneestä naisesta, joka on vakavasti sairaan miehensä omaishoitaja. Iltojensa viihdykkeeksi Juno vastaa instassa saamiinsa nettihuijareiden viesteihin kirjoittamalla heille satumaisia tarinoita elämästään. Tässä vaiheessa huijarit toteavat kohteensa hulluksi ja estävät Junon - kunnes kohdalle osuu nigerialainen Benu.

Hefterin kirja on kieltämättä äkkiä katsoen kielellisesti kevyttä, mutta kirjan teema on yleismaailmallinen. Kaikki nämä naiset, jotka pitävät yllä terveydenhoitosysteemiämme! Kaikki nämä yksinäiset naiset, jotka lankeavat nettihuijareiden asettamiin ansoihin. Naiset, jotka janoavat läheisyyttä ja huomiota. 

Junokin on yksin, vaikka elää avioliitossa. Hefter kuvaa Junon ja Jupiterin liittoa kunnioittavan etäisyyden päästä. Parin keskinäistä suhdetta kuvastaa ennen kaikkea lojaalius, ei niinkään läheisyys. Parisuhteesta on tullut hoitosuhde. 

Hefterin teos on vahvasti kiinni tässä ajassa, taustalla häämöttää vielä juuri läpikäyty pandemiakin. Ja ainakin täällä Ruotsissa on ollut viime aikoina taas paljon juttuja nettihuijareiden uhreiksi joutuneista naisista. Näille tarinoille on helppo puistella päätään, mutta takana on aina se ihmisen perustarpeista suurin.  

Mutta Hefter kääntää kirjassaan asetelman uuteen vinkkeliin. Nigerialainen huijari ei nimittäin jääkään nimettömäksi, vaan saa sekä kasvot että nimen.  Benu ymmärtää välittömästi, että Junolta on turha yrittää saada rahaa. Juno puolestaan odottaa koko ajan milloin tulee ensimmäinen rahastusyritys. Molemmista tulee kuitenkin kuin huomaamattaan toisilleen osa arkea. Joku, jonka kanssa vaihdetaan kuulumiset ja käydään myös syvällisempiä keskusteluja. Kaksi yksinäistä saa toisistaan hetken lohtua. 

Onko tarinalla sitten jokin opetus? Päällimmäisenä mieleeni jäi ajatus siitä, että ihmisiähän tässä vain ollaan, itse kukin. Juno löysi kasvottoman nettihuijarin takaa nigerialaisen nuoren miehen, jolla oli yhtälailla unelmia ja haaveita. Benu oli olosuhteidensa vanki, aivan kuten Junokin.

Mutta onneksi Hefter ei jätä tarinaa vielä tähän. Tärkeä osa romaanin rakennetta on nimittäin Junon suhde omaan kehoonsa -  siihen viisikymppiseen, auttamattomasti vanhenevaan tomumajaan. Juno on harrastanut tanssia koko ikänsä ja tanssi maadoittaa hänet elämään myös nyt kun kaikki muu tuntuu etäiseltä. Hefter kutoo tarinaansa myös symbolisesti tähtimaailman ja siteeraa kohtauksia Lars von Trierin elokuvasta Melancholia. Kirja voi siis olla ehkä näennäisesti kevyt, mutta se sisältää huimia ulottuvuuksia. 

Naisen elämä kätevässä taskukoon pakkauksessa. 

**

Martina Hefter: Hey guten Morgen, wie geht es dir? (Klett-Cotta 2024)


Kommentit

  1. Hieno vinkki, kiitos tästä!

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavalta vaikuttava kirja. Ihmettelin ensin, että onko Hefter ottanut ihan uuden genren, mutta sitten huomasin, että onkin kyse eri Hefteristä. Monika Hefter on minulle tuttu, mutta tässä on kyse Martinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monika Hefter on taas minulle ihan tuntematon nimi? Mutta kirjailija siis hänkin?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...