Siirry pääsisältöön

Ärsyttävien kirjojen lumous


 Sattuipa kumma juttu tässä alkusyksystä. Kävin kotikuntani kirjastossa ja sieltä pienestä suomenkielisestä hyllystä huomasin uutuuskirjan, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Luin se nopeaan ja pidin siitä, sekä tarinasta että henkilöhahmoista. 

Sitten iski covid enkä ehtinyt kirjata lukemaani mihinkään. Yleensä laitan kaikki kirjat ainakin Goodreadsiin, mutta sekin jäi. Kun sitten virkistyin ja aloin päivittää kirjatilastojani tajusin, etten muista kirjasta yhtään mitään. En muista kirjailijan nimeä (vain sen, että kyseessä oli naiskirjailija). En muista kirjan nimeä enkä edes sitä, mistä kirja kertoi! Mielessäni on hämärä kuva kirjan kannesta, sen värimaailmasta, joten saattaisin tunnistaa kirjan jos se vielä joskus sattuisi eteeni.

Häkellyin aika lailla tästä kokemuksesta. Miten voin unohtaa täydellisesti kirjan, josta kuitenkin muistamani mukaan pidin? En usko, että kyseessä on mikään alkava muistisairaus, ehkä tämä menee nyt sitten heti kirjan lukemisen jälkeen sairastamani covidin piikkiin.

Mutta hiukan se pisti mietityttämään, että mitä lopulta kannattaa lukea. En haluaisi tuhlata aikaani kirjoihin, jotka - vaikkakin olisivat mukavaa luettavaa - eivät sitten kuitenkaan jätä mitään sen kummempaa muistijälkeä. Kun luen kirjan haluan, että se herättäisi minussa jonkun tunteen. Se voi olla myös jokin negatiivinen tunne. 

Jotkut kirjat ovat todella ärsyttäviä, varsinkin joku henkilöhahmo saattaa mennä ihon alle. Joskus kirjat loppuvat aivan toisin kuin olisin itse halunnut. Mutta ilahdun aina kun kirja saa minut reagoimaan jollakin tavalla. Ne voivat olla hyviä itsetutkiskelun paikkoja. Miksi reagoin näin, mitä se kertoo minusta ihmisenä? 

Luin esimerkiksi juuri Paul Austerin Illuusioiden kirjan. Luin häneltä aika paljon vuosituhannen vaihteessa ja minulla oli käsitys, että pidän hänen kirjoistaan. Mutta nyt luettuani jokin aika sitten Mr Vertigon (1994) ja nyt viimeksi tämän vuonna 2002 ilmestyneen kirjan niin joudun pettymyksekseni toteamaan, että Paul Auster onkin aika ärsyttävä kirjailija. 

Erityisesti pisti nyt silmään hänen naiskuvansa. Toki muistin, että Auster on vähän sellainen "äijä-kirjailija", vaikkakin itseäni enemmän miellyttävällä akateemisella tyylillä. Mutta nyt tuo akateemisuus ei enää iskee minuun näin vanhempana Auster-lukijana. Katseeni kohdistuu enemmänkin näihin Austerin naisraasuihin, joilla kirjailija mielellään koristaa tarinansa, mutta jotka eivät koskaan pääse oikeasti valokeilaan. Harmi, sillä Austerin sivuosanaisista saisi todella hienoja päähenkilöitä!

Mutta sanonko nyt Austerille lopullisesti "thanks, but no thanks"? Ehkä en kuitenkaan, sillä vaikka kirja ärsytti niin huomasin käyväni kirjailijan kanssa keskustelua koko lukemisen ajan. Ihmettelin, miksi Auster valitsi tämän henkilön, miksi hän päätti antaa toisen kuolla, mitä ihmettä tämä korni seksikohtaus tekee tässä ja miten hän voi lopettaa kirjan näin käsittämättömän mitäänsanomattomasti?

Austeriin voin aina luottaa, hän saa minut hereille, ärtymään, reagoimaan, pohtimaan... mutta se suomalainen naiskirjailija, mistä ihmeestä hän oikein kirjoittikaan...

Kommentit

  1. Tosi kiinnostava avaus!
    Itselläni Riikka Pulkkisen kirjat joskus tekevät ärsytystä, joskaan eivät aina. Olen marissut moneen otteeseen liian älyllisistä henkilöistä, kunnes luin Maggie Nelsonin Argonautit. Kävi ilmi, että Nelson puolisoineen todella on niitä ihmisiä, jotka keskustelussa voivat vatkata edestakaisin vapauden ja vallan kaltaisia käsitteitä - ja ehkä vieläkin monimutkaisempia aiheita. Joskus siis ärsyyntyminen voi tulla "turhaan" - lukijan maailma on liian ahdas tunnistamaan tiettyjen tyyppien todella olevan olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä pointti, Anki! Jännä huomioida mitkä asiat itseä ärsyttävät 😅

      Riikka Pulkkisen kirjat ovat ärsyttäneet myös minua, mielestäni jotkut henkilöhahmoista on teennäisiä ja liian itsetietoisia. Ja teksti jotenkin niin ärsyttävän täydellistä... Pulkkisen tyylissä on muuten jotain samaa kuin Austerissa, molemmat kirjoittavat akateemisen taitavaa proosaa mutta kaipaan enemmän tunnetta.

      Poista
  2. Olipa se uskomattoman täydellinen unohdus :) Varsinkin kun pidit kirjasta. Mutta ilmeisesti se ei sitten aivan mullistava lukuelämys ollut kuitenkaan. Minä unohdan parhaidenkin kirjojen tarkemmat yksityiskohdat aika nopeasti, joten on parasta blogata joko heti tai ei ollenkaan. Mutta toki sitä yleensä jotain pääpiirteitä muistaa sisällöstä, kuten myös kirjan ja kirjailijan nimen. Toivottavasti keksit joskus, mikä kirja se oli, ettei jää vaivaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täällä miettinyt pääni puhki mutta saan päähäni vain kannen kuvan. Aika pelottava kokemus tällainen blackout 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...