Mrs Karlsson lukee...

Mikä aloitus vuodelle 2019! Jos vuosi 2018 tuntui "laiskahkolta" lukuvuodelta niin tämä vuosi on lähtenyt sitten täydellä höyryllä käyntiin. Ja vaikka sovinkin itseni kanssa, että kirjoja ei tänä vuonna lasketa niin sen verran kuitenkin vilkaisin listojani  että tammikuussa olen lukenut peräti 11 kirjaa. Tosin kaksi niistä siirtyi viime vuoden puolelta keskeneräisinä mutta lukuvauhti on joka tapauksessa suorastaan päätä huimaava! Jos nyt yksi kirja pitäisi mainita tammikuun huippukirjana niin se on Hanne-Vibeke Holstin 'Mitä he toisilleen tekivät'. Tämä oli muuten ensimmäinen kirja, jonka luin Holstilta mutta olin niin vaikuttunut, että luin perään heti toisenkin, Holstin alkupään tuotantoon kuuluvan Theresen valinnat. Jos kaipaatte vauhtia kirjalliseen elämäänne niin Holst sitä tarjoaa! Varsinkin tuo ensin mainittu kirja oli aiheuttaa parikin sydänslaagia. Harmittavasti joudun nyt odottamaan kirjan bloggausta lokakuulle asti, sillä tämä kirja kuuluu projektiini

Olen jo aikaisemmin maininnutkin  ilmastoahdistuksestani  enkä siis tieten tahtoen etsi käsiini ilmastonmuutosta käsitteleviä kirjoja. Mutta tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa nyt sattuu olemaan sellainen kohta joten minkäs teet... Päätin valita kirjan, joka on ollut kovasti esillä täällä Ruotsissa. Lyra Kolin Allting växer on esimerkiksi juuri parhaillaan ehdokkaana Ruotsin radion romaanipalkinnon voittajaksi. Ja ihan hyvin valitsinkin, tämä ei ole nimittäin ihan niitä synkimpiä ilmastodystopioita. Koli kirjoittaa sen verran keveällä kynällä, että aivan syvimpiin syövereihin ei missään vaiheessa jouduta. Kirja ajoittuu aikaan, joka on kaukana tulevaisuudessa. Pääsemme kurkistamaan yhteiskuntaan, joka elää järjestäytynyttä elämää ilmastokupolin alla jossain nykyisen Kanadan vaiheilla. Toinen kirjan päähenkilöistä, Jossi, kuuluu sukuun joka on lähtenyt aikoinaan ilmastopakolaisina Skandinaviasta. Jossi on mennyt juuri naimisiin ja palannut kotiin häämatkalta, joka on vienyt nuor

Olemme lapsen kanssa ehtineet jo lukea muutamankin Supermarsun ja viime keväänä jopa risteilimme täältä Tukholmasta Turkuun katsomaan Supermarsu-elokuvaa (josta tykkäsimme kovasti). Olemme siis jo ihan superfaneja! Tämä uusin Supermarsu tuli synttärilahjana lapsen kummitädiltä ja vaikka aloimme lukea sitä heti juhlapäivänä lokakuussa niin saimme sen loppuun vasta nyt tammikuussa. Syy ei ollut kirjassa vaan siinä, että 9-vee on oppinut lukemaan nyt itsekin sen verran sujuvasti, että on mielellään lukenut omia kirjoja. Olemme sitten pötkötelleet iltaisin sängyssä vierekkäin, kumpikin omaa kirjaa lukien. Viihtyisä muoto lukea sekin! Supermarsut tuntuvat muuten vain paranevan vanhetessaan. Paula Noronen osaa kirjoittaa hauskaa ja sujuvaa dialogia, joka innoittaa ainakin tämän ääneenlukijan ellaerosmaisiin suorituksiin. Tähtihetkeni tässä kirjassa (ja itse asiassa varmaan koko ääneenluku-urallani) oli kun lapsi keskeytti yhtäkkiä ja sanoi: "Äiti, mua alkaa ihan itkettää kun sä

Tänään vie paha Nuutti joulun pois mutta ehdinpä vielä tässä viikolla kuitenkin tunnelmoida toistamiseen joulunalusaikaa, se on nimittäin tämän Eva Frantzin dekkarin tapahtuma-ajankohta. Kirjan nimi - Kahdeksas neito -  viittaa Lucia-kulkueeseen, joka on myös keskeisessä osassa itse murhatapauksessa. Eva Frantz oli minulle aivan tuntematon nimi kunnes löysin kirjan kirjaston uutuushyllyltä. Luulin ensin, että tässä olisi taas yksi uusi ruotsalainen dekkaristi mutta vilkaistessani kirjaa huomasin heti tuttuja paikannimiä. Tammerfors, Kotka, Helsingfors... Kyseessä olikin oikea helmi eli suomenruotsalainen dekkari! Kirjan mestarietsivä on poliisina työskentelevä Anna Glad. Tämä on toinen osa hänen tähdittämässään dekkarisarjassa mutta näin uutenakin lukijana pysyin hyvin kärryillä aikaisemmista juonenkuluista. Tapahtumat sijoittuvat pikkukaupunkiin, jonnekin ruotsinkieliselle alueelle. Tarina saa alkunsa kun aamuiselle avantouinnilleen menevä mies löytää avannosta kuolleen naisen.

Ken tahtoo kurkistaa 14-vuotiaan silloisen Neiti Karlssonin netsytkammariin voi aloittaa kuuntelemalla ruotsalaisen Magnus Ugglan LP:n 'Välkommen till folkhemmet'. Albumi ilmestyi 1983 ja samaisena vuonna äitini vei minut kauan haaveilemalleni Ruotsin-risteilyllä. Åhlensin musiikkiosastolla tutkin tarkkaan paikallisia hittilevyjä ja Uggla tarttui mukaani ja se soikin sitten teinihuoneessani lähes tauotta. Niinpä albumin jokainen yhdeksän raitaa vie minut takaisin teiniangstiin, epävarmuuteen, haaveisiin.... Ja kansankodin kutsu jäi kai mieleeni sillä tännehän tieni sitten lopulta johti. Oma Uggla-faniuteni rajoittuu tosin vain tähän yhteen albumiin enkä ole edes käynyt katsomassa miehen keikkoja vaikka olen asunut samoilla hoodeilla jo parikymmentä vuotta. Sen verran kuitenkin mies edelleen kiinnostaa, että lainasin kirjastosta tämän vastikään ilmestyneen Ugglan elämäkerran. Ja se olikin liikuttavampi kuin mitä osasin odottaa! Ugglan kiintopiste kirjassa on äiti. Aivan k

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei