Siirry pääsisältöön

Jörn Donner: Vesi on verta sakeampaa (2018)



Jörn Donner ei usein pääse lukulistalleni mutta ajankohtaisen aiheensa ansiosta tämä Donnerin uusin oli itsestäänselvä. Olen tänä 1918-muistokeväänä ehtinyt jo lukea Antti Tuurin Tammikuu 18 sekä Anneli Kannon Lahtarit, jotka ajallisesti ja paikallisesti sijoittuvat keskenään lomittain. Aivan toisenlaisen näkökulman kevään 1918 tapahtumiin saa tästä Donnerin kirjasta, jossa tapahtumat etenevät pääasiallisesti Terijoella Rajajoen tuntumassa mutta erilaisten takautumien ja metatasojen kautta liikutaan myös Pietarissa ja Viipurissa.

Itse tarina alkaa kuitenkin nykyajasta, jolloin kirjan varsinainen kertoja löytää isänsä jäämistöstä kolme ruskeaa pahvilaatikkoa ja saatekirjeen, jossa kerrotaan isän tehneen muistokirjoituksen kauan sitten kuolleesta ystävästään ja samalla myös "mahdollisimman kattavan kuvauksen hyvin lyhyestä aikakaudesta maamme historiassa".  Tuo aikakausi on 1918-1919 ja se kerrotaan kolmen henkilön kolmiodraamana.

Venäjänjuutalainen Alexander lähtee pakoon Pietarissa vallan anastaneita bolsevikkeja ja saapuu Rajajoen laittomasti ylittäen Suomen puolella sijaitsevalle datshalleen. Talon on kuitenkin ottanut haltuunsa suomalaisnainen Anna, jonka Alexander kohtaa ovella ase kädessä. Pari päättää hetken toisiaan pälyiltyään asettua asumaan taloa kaksin ja tuskin paljastan liikaa jos kerron, että suhdehan siitä syntyy. Kolmas osapuoli tässä tarinassa on kapteeni ja rajakomendantti Karl, joka palkkaa Annan avustajakseen mutta on oudon kiinnostunut myös Alexanderin elämästä.

Tarina kerrotaan erilaisten asiakirjojen välityksellä ja lukija saa välillä todella pinnistellä ymmärtääkseen kuka on kertoja missäkin kohtaa. Minun piti lukea kirjan alun ja lopun "selitykset" useampaankin kertaan, ennen kuin ymmärsin koko rakenteen. Kielellisestihän Donner ei juuri temppuile vaan kirjoittaa usein mutkat enemmän kuin suoriksi. Esimerkiksi Annan ja Alexanderin välinen fyysinen suhde saa paikoin koomisiakin piirteitä vai haluaako Donner kuvata vain ajan henkeä kirjoittaessaan esimerkiksi kuinka "Alexander löytää hitaasti tiensä Annan salaiseen huoneeseen"...?

Vaikka Donnerin lakoninen kieli ei aina minua niin puhuttelekaan niin itse tarina sitten sitäkin enemmän. Myyttinen Terijoki Karjalan kannaksella ja sen kosmopoliittinen ilmapiiri herättävät mielenkiintoni. En ole koskaan käynyt Viipurin rajaseudulla vaikka se on sukuni kotiseutuja. Rajajoki on kuin yksi kirjan päähenkilöistä ja sen ylitys on kirjan kuvaamana aikana aina enemmän tai vähemmän dramaattinen tapahtuma.

Donner kuvaa ihmisiä sodan keskellä ja heidän kamppailuaan nälästä ja pelosta huolimatta. Alexanderin ja Karlin väliset keskustelut hahmottavat molempien miesten unelmat. Karl tekee työtä Suur-Suomen hyväksi ja vannoo Saksasta saapuvaksi odotetun kuninkaan nimeen. Alexander haaveilee vapaudesta, "vapaassa yhteiskunnassa, en Suomessa sellaisena kuin se nyt on, en myöskään Venäjällä". Koti on sananmukaisesti Anna ja heidän asuttamansa talo raja-alueella jossa fyysistä kulkemista on rajoitettu kaikin tavoin. 

Jörn Donner kertoo käyttämistään lähteistä kirjan viimeisessä kappaleessa  mutta vasta muualta lukemistani kirjaa käsittelevistä artikkeleista ymmärrän, että Donnerin isä Kai Donner oli juuri kirjan kuvaamana ajankohtana Karjalankannaksella rajakomendanttina. Kai Donnerin ristimänimi oli Karl Reinhold, eli sama kuin kirjassa kuvatun kapteenin nimi. Sen tiedon saatuani jouduinkin vielä kerran lukemaan kirjan alku- ja jälkisanat...

Aamun harmaudessa hän ylittää puron, jonka nimi on suomeksi Rajajoki. Hänelle neuvottu paikka on melko syrjässä, ja siltä kohtaa rantaa ei juuri vartioida kummaltakaan puolen, ehkä siksi, että reittiä käyttävät pääasiassa salakuljettajat, jotka saavat jonkinasteista suojelua rantoja erottavan vesistön molemmin puolin, niin valkoisten kuin punaistenkin puolella. (---)

Unknown - post card, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=3923758
**
Jörn Donner: Vesi on verta sakeampaa
(Blod är tunnare än vatten)
Otava 2018
Käsikirjoituksesta suomentanut Kari Koski

Helmet-lukuhaaste: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…