Siirry pääsisältöön

Hannu Raittila: Terminaali (2013)

Hannu Raittilan kirjat tulevat mukaan kirjastosta yleensä vähän puolivahingossa. Jotenkin mielessä on sellainen harhaluulo, etten pidä Raittilan kirjoista mutta sitten kun satun sellaisen aloittamaan olen aina iloisesti yllättynyt. Viimeksi kävi niin joululomalla kun sattumalta aloitin Pamisoksen purkauksen (2005) ja hotkaisin sen kerralla. Yksi Raittilan parhaita!

Terminaalin nappasin sitten kirjastosta ihan tarkoituksella mukaani, halusin lukea lisää Raittilalta. Ja alku lähtikin vetämään välittömästi. Nautin siitä, miten Raittila rakentaa tarinansa perustuksia - täkyjä asetetaan osoittamaan suuntaan jos toiseenkin ja lukija odottaa jännityksellä missä ihmeessä nämä kaikki osaset tulevat kohtaamaan toisensa.

Terminaalissa on hienot ainekset maailmanluokan romaaniin mutta sortuu paikoitellen jaaritteluun ja venyttelyyn. Tuntuu kuin kirjailija ei olisi malttanut jättää pois osaa siitä valtavasta taustatyöstä, jota romaani on vaatinut. En tiedä olisiko ollut esimerkiksi välttämätöntä käydä läpi kaikki purjehduksen nippelitiedot, itse asiassa koko se osa jossa Johan purjehtii Kreivin kanssa etsiessään tytärtään on mielestäni aika turha.


Niin, ne nippelitiedot - purjehduksesta en tiedä mitään mutta kun sattumalta löydän kohdan joka selvästikään ei pidä paikkansa, luottamus kirjailijaan alkaa horjua. Illuusio katoaa kun muistaa, että kirjailijakin on vain satujen sepittäjä eikä tämä oikeasti ole totta. Tässä kirjassa se osui kohtaan, jossa Johan tapaa ruotsalaisia turisteja Saint-Barthélemyn saarella. Raittila kirjoittaa kuinka ruotsalaiset hokivat "Stefans dag" ja siitä Johan ymmärsi näiden puhuvan tsunamista. Tämä pieni lipsahdus paljastaa, että turistit eivät missään nimessä voineet olla ruotsalaisia koska Ruotsissa tapaninpäivä tunnetaan nimella "annandag jul". Ja jos he saisivat päähänsä alkaa puhua päivästä nimipäiväsankarin mukaan niin todennäköisempää on, että silloin puhuttaisiin Staffanista joka liittyy ruotsalaiseen jouluperinteeseen ja erityisesti Lucian-päivän viettoon. Olen aika pettynyt, että Raittila on päästänyt tällaisen lapsuksen tekstiinsä!


Mutta kirjan keskivaiheen horjuvuuden jälkeen loppu on taas hienoa ammattilaisen tekstiä, kirjan osaset kootaan yhteen ja lopussa voi hyvillä mielin todeta, että ympyrä sulkeutuu tässäkin tarinassa. Romaanissa on monta tasoa ja teemaa mutta kun lukee kirjan näin vuonna 2016, erityisen kiinnostava sivujuonne on Syyrian sota joka siis sekin saadaan limitettyä tarinan kulkuun. Raittilalla lienee oraakkelin kykyjä, kirja on nimittäin paikoin pelottavan ajankohtainen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu