Mrs Karlsson lukee...

  Onnittelut itselleni, sillä olen nyt ottanut ensimmäisen askeleen lähemmäksi eurooppalaisen aatehistorian vahvoja naisia, Hannah Arendtia ja Rosa Luxemburgia. Tai "Hannahia"  ja "Rosaa", kuten heitä näissä kahdessa lukemassani kirjassa tituleerataan. Nimet Arendt ja Luxemburg ovat vilahtaneet ohitseni lukemattomia kertoja, mutta aiheina nämä henkilöt tuntuivat sen luokan raskaansarjalaisilta, että olen siirtänyt heitä lukulistallani aina vaan eteenpäin. Mutta nyt he suorastaan ryntäsivät luokseni - aika on kypsä, tässäpä pari kevyempää opusta meistä, aloita niistä! Ruotsalainen filosofi ja kirjailija Ann Heberlein (aikaisempia teoksia mm. "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää") on kirjoittanut erittäin helppotajuisen ja samalla kattavan johdatuksen Hannah Arendtin (1906-1975) elämään ja työhön. Heberlein käy läpi Arendtin koko elämän kronologisesti, alkaen lapsuudesta Königsbergissä (nykyinen Kaliningrad) ja siirtyen Berliinin ja Ranskan kautta lopulta Yh

  Lainaan tuohon otsikkoon Aila Meriluotoa ja vaikka olen juuri kuunnellut hänen viimeisiksi jääneitä päiväkirjojaan niin tämä kirjoitus ei käsittele häntä. Myöhemmin sitten... sillä nyt tielleni astui Eeva Kilpi, jälleen kerran. ...kirjathan etsivät lukijansa vallatakseen olemassolon heidän aivoissaan, aivotoiminnassaan... Kesäkuussa tuli pieni pysähdys kun kävin lääkärissä ja mittariin pamahti niin huimat verenpaineet, että sain taas rauhoitella tohtoria. En kehdannut paljastaa, että olin syönyt viime aikoina ehkä hiukkasen liikaa lakritsia, mutta sanoin lepääväni loppupäivän ja lupasin varata uuden ajan jatkoseurantaa varten. Kävelin sitten kaupungilla ja mietin, että mitäs nyt sitten. Huomasin olevani lähellä Tukholman pääkirjastoa, joten sinne. Rakastan pääkirjaston pyöreää Rotunda-salia, jossa on kaunokirjallisuutta eri kielellä - pitkät hyllyt myös suomeksi. Ja kukas siellä sitten odottikaan. Eeva Kilpi! Suorastaan huusi, että ota minut, vie ulos täältä pölyisestä pyhätöstä. (No

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk

Syreenit kukkivat tänä vuonna yllättävän pitkään, olisiko tämä yllättäen viilentynyt sää siinä avittanut? Alkukesän kukkaloisto menee yleensä niin nopeasti, että siitä ei koskaan ehdi nauttia niin perusteellisesti kuin haluaisi. Tässä alkukesän kukkien tuoksuhuumassa luin Kati Tervon uusimman teoksen, Tyttö joka olin . Kiitos tästä(kin) kirjasta Tukholman kaupunginkirjastolle, joka toteutti kirjahankintapyyntöni nopeasti ja sain luettavakseni aivan iskemättömän kappaleen.  Jo kirjan ulkoasu ihastuttaa, fuksian ja pinkin välimaastoon sijoittuva kansiväri ja hauskasti eriväriset kirjaimet kirjan nimessä. Kuin karamelli!  Kirja on kooltaan pieni, parisensataa sivua, melko suurella fontilla ladottua tekstiä. Mutta ulkoasu pettää -  tämä ei ole todellakaan mikään kevyt makeinen, vaan melkoisen painava tarina. Tervo kertoo kirjassa omasta nuoruudestaan, teinivuosistaan ja ne ovat olleet juuri niin hajanaiset ja sekavat kuin aika monella muullakin meistä teini-ikämme jo läpikäyneistä. Tervon

  Tein viikonloppureissun teinin kanssa Malmöhön ja Kööpenhaminaan eikä ollut mikään yllätys, että matkaamme väritti kuningas jalkapallo. Kööpenhaminassa jouduimme keskelle paikallisten jalkapallofanien rajuja etkoja, joissa räjähteitä käytettiin enemmän kuin mielestäni lain tulisi sallia. Malmössä taas kyynelehdittiin kaupungin oman pojan Zlatanin yllättävää ilmoitusta, että tämä lopettaa jalkapallouransa. Mutta kannoin sisälläni vielä suurempaa uutista, jota Malmö ja Kööpenhamina eivät näyttäneet noteeravan millään tavalla. Uutinen saavutti minut perjantai-illalla istuessani junassa kohti Malmöta: säveltäjä Kaija Saariaho oli kuollut perjantaiaamuna. Ymmärrän toki, että kaikki eivät ole vielä sisäistäneet, että kyseessä oli vähintäänkin Zlataniin verrattava merkkihenkilö - Saariahon kuoleman myötä menetimme yhden merkittävimmistä musiikinhistorian vaikuttajista. Mutta olisin totisesti suonut näkeväni television uutisissa yhtä kattavat erikoislähetykset kuin Zlatanin poistuessa jalkap