Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Antti Tuuri: Tammikuu 18 (2017)

Antti Tuuri on minulle kova pala. Niin mielelläni pitäisin tämän sympaattisen tuntuisen kirjailijan teoksista, mutta en ole koskaan päässyt alkua pidemmälle. Nyt luin tämän ohuehkon uutuusteoksen, aiheen ajankohtaisuus kun kiinnosti, mutta ei tullut Tuuri-fania minusta, ei... "Tammikuu 18" kertoo sisällissodan alkuvalmisteluista Pohjanmaalla valkoisten näkökulmasta. Ylistarolainen Ahto Sippola häärää puuhamiehenä kun Suomen itsenäisyyden julistamisen jälkeen valkoiset ryhtyvät kokoamaan joukkojaan. Hän on jo aikaisemmin värvännyt miehiä Saksassa järjestettävään jääkärikoulutukseen ja nyt tammikuussa 1918 on aika perustaa sotakouluja Pohjanmaalle sekä hankkia tarvittava aseistus omille miehille. Sippolan rinnalla toimintaa organisoi myös hieman mystiseksi jäävä hahmo Aksel Bergman, jonka mukaan romaanin eri osat on nimetty. Jo otsikoista käy ilmi, että Bergman ei aina onnistu suunnitelmien mukaisesti ("Aksel Bergman kaataa junan, mutta väärän") ja viinaanmenev

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

Olen käynyt useasti Puolassa, jossa minulla on ollut ystäväperhe jo 25 vuoden ajan. Ensimmäisellä vierailullani Krakovassa halusin käydä myös Auschwitzissa ja varasin paikan opastetulta kierrokselta. Päivä jäi lähtemättömästi mieleeni. Ryhmämme opas kertoi asiallisesti leiristä, me turistit seurasimme hiljaisina perässä. Näin ne paljon kuvatut rautatiekiskot, matkalaukkukasat ja polttouunit. Eniten minua koskettivat vangeista otetut kasvokuvat, joissa he poseeraavat vanginvaatteissaan ja siilitukkineen. Monien ilme oli pelokas, monen taas hämmentynyt, jotkut jopa hymyilivät. He katsoivat suoraan kameraan, suoraan minuun, ja ne katseet tunkeutuivat syvälle sydämeen. Bussimatkalla takaisin Krakovaan kaikki istuivat hiljaa. Istuin yksin kunnes etupenkillä istunut vanhempi kreikkalaisnainen kääntyi katsomaan minuun ja ojensi kätensä. Meillä ei ollut yhteistä kieltä mutta ymmärsin, että hän ei halunnut minun istuvan yksin. Siirryin naisen viereen ja istuimme loppumatkan käsi kädessä.

Kjell Westö: Den svavelgula himlen (2017)

En ole tainnut ymmärtää Kjell Westön suuruutta ennen kuin luin tämän uusimman, Rikinkeltainen taivas -romaanin. Olen yrittänyt aloittaa pariakin aikaisempaa ja edellisen romaanin, Hägring 38, sain luettua kokonaan mutta arvio oli silloin lähinnä "ihan kiva". Tällä kertaa sain lukea Westön tiiliskiven lomalla ja romaanin kuvaama aikakin osuu yhteen oman tähän astisen elämänkaareni kanssa mikä varmasti myös edesauttoi ihastumistani. Jännä toisaalta miettiä mihin kirjassa ihastuin. Henkilöhahmot sinänsä jättivät minut nimittäin kylmäksi, kertoja mukaan lukien, enkä tosielämässä ehkä hirveästi hengailisi näiden tyyppien kanssa. Kirjailija (Westön ikätoveri mutta kirjassa nimettömäksi jäävä kertoja) kertoo hyvin tuntemansa Rabellin perheen saagan. Tarina pyörii kirjailijan ja Rabellin perheen pojan Alexin välisessä ystävyydessä mutta keskittyy myöhemmin kirjailijan ja Alexin pikkusiskon Stellan suhteeseen. Lisämausteena on kirjailijan suhde koulukaveriinsa ja satunnaisrakaste

Muuttoliikkeessä

Muuttoliikkeessä -lukuhaaste kulki mukanani koko vuoden 2017. Koska itse olen myös maahanmuuttaja niin aihe tietysti kiinnostaa ja kirjojakin kertyi ihan itsestään. Olen tähän koosteeseen kuitenkin valinnut vain ne kirjat, joissa maahanmuutto on kantava teema. Suomalaisten siirtolaisten - tai oikeastaan pohjoismaisten siirtolaisten, kirjoja luin kolme - lasken tähän ryhmään myös ruotsalaisen Kristiina Kappelinin kirjan  Italiensk dagbok , joka on aihepiiriltään hyvin samanlainen kuin Satu Rämön  Islantilainen voittaa aina ja Helena Liikanen-Rengerin Maman finlandaise . Kaikki kolme ovat koulutettuja nuoria naisia, jotka lähtevät rakkauden perässä ja pian myös luovat omat työkuviot uudessa maassa. Kaikille kolmelle on ominaista toimittajatausta, mistä seuraa sujuva kynänkäyttö. Ja sitten se huumori! Nämä olivat todella hyväntuulen kirjoja, joita lukiessa sai naureskella sekä omille että muiden ennakkoluuloille. Kuitenkin kirjoista jäi hieman "arveluttava" jälkimaku - ker

Helmiä metsästämään!

Osallistuin viime vuonna ensimmäistä kertaa Helmet-lukuhaasteeseen ja se sujui yllättävän hyvin. Vain yksi kohta jäi täyttämättä, vaikka se vaadittava oseanilaiskirjailija tuolla kirjapinossa on odottanutkin koko syksyn. Ihan kaikista kirjoista en myöskään ehtinyt kirjoittaa tänne blogiini, mutta  lopputulokseen  olen kaikin puolin tyytyväinen. Uutta listaa olen jo ehtinyt silmäillä ja viime vuodesta viisastuneena olen päättänyt keskittyä hankalimpiin kohtiin jo heti alkuvuodesta. Tavoitteena on myös kirjoittaa mahdollisimman monesta kirjasta täällä blogissani. Helmenmetsästys alkakoon! Helmet-lukuhaaste 2018: 1. Kirjassa muutetaan     Carolina Setterwall: Låt oss hoppas på det bästa (2018) 2. Kotimainen runokirja 3. Kirja aloittaa sarjan 4. Kirjan nimessä on jokin paikka     Kalle Kniivilä: Tanjas gata. Rysk vardag 1917-2017 (2017) 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit     Åsa Moberg: Snart är det 1968 (1984) 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä