Mrs Karlsson lukee...

Murhien kuvaaminen, oli näkökulma sitten rikoksia tutkivan poliisin tai tappajan, on parasta mitä on. Mielen huumetta, joka kirjoitusvaiheessa linkoaa tekijänsä voiman sfääreihin. Luoda ensin hahmoja, antaa heille nimi, toimi ja paikka elämässä, ja sitten tarttua johonkuhun heistä ja taittaa risahtaen kahtia. Heittää palaset lukijan eteen, pudistaa kämmenensä puhtaiksi ja ryhtyä sitten kuvaamaan toiseksi houkuttelevinta asiaa tappamisen jälkeen. Surua. Pirjo Hassisen Isänpäivä taitaa olla juuri niitä teoksia, jotka ovat antaneet Hassiselle maineen sekavasta ja raskassoutuisesta kirjailijasta. Kirjassa on materiaalia vaikka muille jakaa, mikä ei sinänsä ole mitenkään erikoista Hassisen ollessa kyseessä, mutta tällä kertaa loppu jää nitomatta yhteen ja lukija jätetään ihmettelemään palapelin viimeinen osa kädessään. Mutta ennen kuin päästään niin pitkälle, lukija saa nauttia Hassiselle tyypillisestä vahvoja tunteita herättävästä päähenkilöstä. Päähenkilö Olli Penger on kirjailija,

Kyllä, luitte oikein, täällä vietetään taas äitienpäivää! Kaksi viikkoa sitten kävimme paikallisen Suomi-seuran äitienpäiväkahvilla, jossa lapsen kuoro itketti mummut ja papat kyyneliin. Tänään on sitten "virallinen" äitienpäivä eli ruotsalainen Morsdag, jota myös lapsen koulu viettää vaikka onkin suomenkielinen koulu. Sain hienon pöllökortin ja arvosanan "paras ja ihana äiti"! Näin ainokaisen äitinä oli muuten mielenkiintoista lukea Mari Mannisen "Yhden lapsen kansa", joka käsittelee Kiinan yhden lapsen politiikan uhreja. Meille olisi saanut tulla toinenkin lapsi mutta lääketieteellisestä syystä se ei ollut mahdollista ja siinä ei sitten ollut sen kummemmin pohtimista. Mutta entä jos valtio määrää, että lapsia ei saa tulla kuin se yksi? Jos joutuisikin ilmoittamaan kylän valvojalle kuukautiskiertonsa ja kun "vahinko" on käynyt, joutuu väkisin sairaalaan pakkoaborttiin? Mari Manninen on Pekingissä jo useamman vuoden asunut toimittaja, jo

Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998. Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New York

"Now that I'm a lady, Bader fixes everything," she said. "Men have to help me. I don't lift a finger." My father gave me a pointed look. "It's one of the great advantages of being a woman," she said. "You write about disadvantages of being a woman, but I've only found advantages!" Feministi-ikonin Susan Faludin isä ottaa yhteyttä tyttäreensä vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen ja kertoo olevansa nyt nainen, Stefánie Faludi. Faludi matkustaa tapaamaan isäänsä tämän kotikaupunkiin Budapestiin mielessään monta kysymystä, jotka ovat vaivanneet tytärtä lapsuudesta asti. Seuraavan 11 vuoden aikana tapaamisia tulee useita ja Faludi päättää kirjoittaa kirjan isästään. Tulos on ainutlaatuinen todistuskirja yhden ihmisen elämäntaipaleesta ja kameleonttimaisesta kyvystä muovata identiteettiään. Kuka tahansa muu kuin Faludi olisi tyytynyt kuvaamaan kirjan alussa esiteltyä shokkiuutista ja niitä myllertäviä tunteita jotka syntyvät vanha

Under ett av våra samtal hade hon sagt till mig att det hade snöat den kvällen när hon gick fram till fönstret inne på sjukhuset, för att det hade snöat i hennes sista minne av framtiden, som kanske var minnet av hennes död. Jag visste att hon med detta försökt formulera något hon alltid hade vetat. Våra skuggor är fästa vid oss. Förföljer oss. Outo sattuma, että vastikään lukemani Stephen Kingin kirjan teema "aikamatkailu" jatkuu. Ja jopa niin, että myös tässä Johannes Anyurun kirjassa aikamatkaava Nour/Annika saapuu tulevaisuudesta aikomuksenaan estää murha. Tähän yhtäläisyydet sitten päättyvätkin. Jos Kingin kirja pisti aivosolut sekaisin niin Anyuru menee vielä pidemmälle. Runoilijana debytoinut kirjailija ei tunne painetta kirjoittaa ymmärrettävästi vaan keskittyy luomaan maagisen kaunista tekstiä järkyttävistä tapahtumista. Tämä kirja pistää totisesti lukijan mielikuvituksen koetukselle! Lyhyesti: Göteborgissa tapahtuu terrori-isku kirjakaupassa, jossa esiintyy

Hetken äiti hengittää taas lyhyttä nopeaa, tartun häntä kädestä. Sitten tulee katkos, joka venyy ja venyy. Kuuntelen ja kuuntelen. Kuuntelen katkoa, joka venyy ikuisuuden mittaiseksi. Jotkut kirjat tuntuvat etsiytyvän polkumme varrelle juuri silloin kun on oikea aika lukea kyseinen kirja. Heidi Köngäksen Hyväntekijä osui silmiini kirjastossa ja hetken pläräiltyäni sujautin kassiin. Romaani vaikutti kevyehköltä ja dialogi helppolukuiselta, sen voisi "lukaista" jossakin välissä. Ja lukaisinhan minä, jälkiruuaksi vuoden ruotsalaissensaation Johannes Anyurun terrorismia käsittelevälle romaanille, mutta lukukokemus oli painavampi kuin alunperin olisin arvannut. Ensi viikolla on äitini kuoleman ensimmäinen vuosipäivä ja mitä luenkaan tästä kirjasta - lähes identtisen kuvauksen kirjan päähenkilön äidin kuolinhetkestä kuin oman äitini viimeisestä henkäyksestä! Kaikki täsmää kuolinvuoteen vierellä laulamaamme virttä myöten, olihan myös kirjassa kaunis keväinen toukokuu. Istun