Mrs Karlsson lukee...

En koskaan tavannut Kekkosta mutta hänen kotinsa tunnen läpikotaisin, olin nimittäin siellä aikojen alussa jonkin aikaa museo-oppaana. Maarit Tyrkön Kekkoskirjat olen siis hankkinut käsiini niin pian kuin täkäläinen kirjasto ne ehti ostaa. Ja varsinkin tämä Tyrkön muistelmien kakkososa on herättänyt paljon muistoja Tamminiemestä, talo on nimittäin yksi kirjan "päähenkilöistä". Tunnelma Tamminiemessä oli epävirallisen leppoisa ja jouluinen. Valot loistivat kirkkaasti suuressa kristallikruunussa, ikkunoista avautui luminen maisema kohti meren jäätä ja Seurasaarta. Joulukukat tuoksuivat huumaavasti. Juhla ja joulun rauha olivat selvästi astuneet sisään taloon. Aivan ensimmäiseksi täytyy todeta, että Tyrkön kirja on aikamoinen sekahedelmäsoppa. Alkumetreillä meinasi iskeä epätoivo jo piintyneeseen Kekkosfaniinkin kun kirjassa luetellaan sikin sokin verenpainelukemia, kalasaaliita, hiihtokilometrejä ja aamiaisia/lounaita/päivällisiä. Mutta pikkuhiljaa tekstistä alkaa muodost

Nyt esittelen teille erään ruotsalaisnaisen joka on ollut henkinen tukeni viimeiset 16 vuotta eli koko Ruotsissa oloni ajan. Emme ole koskaan tavanneet vaikkakin eräässä vaiheessa menimme usein aamuisin töihin samalla tunnelbanalla. (Lisäksi luin tästä uudesta kirjasta, että meillä molemmilla on tiivis suhde sekä Skärholmenin ostoskeskukseen että Ruotsin itärannikolla sijaitsevaan Västervikin kaupunkiin.) Annika tunkeutui tajuntaani jo pian tänne muutettuani. Muutin Tukholmaan 1. marraskuuta 2000 ja 8. tammikuuta 2001 lähetettiin ensimmäisen kerran "Lantz i P3". Siitäkös melu nousi, nuori nainen jolla oma huumoriohjelma radiossa! Ja mistä hän vitsaili: naisen elämästä, seksuaalisuudesta, kuukautisista!! Oliko mokomaa kuultu... Ja eihän hän oikeasti edes ollut hauska, väittivät (mies)kriitikot. Jag har aldrig kunnat använda tampong. Sådär, nu är det sagt. Minua nauratti! Ja hauska sattuma oli myös se, että olimme samanikäisiä. Sitten Annika sai lapsia ja kirjoitti k

Havahduin tässä jokin aika sitten, etten ole lukenut yhtäkään Remestä! Heitin someen kysymyksen mitä kannattaisi lukea ja some vastasi. Ruttokellot on nyt muutamaa sivua vaille luettuna ja täällä on yksi uusi Remes-fani! Ruttokellot ilmestyi vuonna 2000 eli viimeisenä Suomen-vuotenani. Kirjassa käytetään tutusti vielä markkoja ja presidenttinä on nainen. Nimiä mainitsematta mutta sain kyllä kirjasta vihjeitä kenestä saattaisi olla kyse... Pääministeri Juvonenkin on sangen tutun oloinen hahmo. Juvonen ei halunnut viihdeohjelmiin esiintymään, ja hän tiesi ettei olisi ollut sellaisissa edes edukseen. Hän tiesi ongelmansa poliitikkona: hänestä puuttui lämpö. Hän oli analyyttinen ja jyräsi keskustelukumppaninsa asiatiedoillaan, mutta hänen ympärillään oli aina tyhjä, viileä tila. Hänen olisi pitänyt olla rahvaanomaisempi menestyäkseen, mutta vaistomaisesti hän oli tehnyt koko uransa ajan päinvastoin - vahvistanut imagoaan ylivertaisena asiantuntijana. Olen suoraan sanoen ällistynyt,

  Torni johon emme vielä tällä kertaa kiivenneet. Blogissani on ollut hiljaiseloa, lokakuu on mennyt nopeasti töiden ja lomailun merkissä. Mutta olen siinä välissä myös lukenut! Tällä hetkellä onkin monta kirjaa levällään ja koska periaatteeni on kirjoittaa vain kirjoista jotka olen lukenut kokonaan niin mitään blogipostattavaa ei ole ollut. Mutta viiden päivän loma Splitissä oli sen verran tuottoisa, että pian täälläkin näkyy taas liikettä.  Näkymä "Marjaniemen" huipulta.  Ensimmäinen kirja jonka sain luetuksi loppuun oli Ilkka Remeksen Ruttokellot. Kirjan juoni oli todella jännittävä ja vetävä ja sitä ahmin joka käänteessä. Tämä oli muuten ensimmäinen Remekseni! Olen myös jatkanut Pirjo Hassisen tuotannon läpikahlaamista ja nyt osuikin kohdalle oikea helmi, Sauna Paradis. Tätä kirjaa en halunnut missään nimessä lukea hötkyillen vaan nauttia hitaasti. Sauna Paradis on ehdottomasti paras tähän asti lukemistani Hassisen teoksista. Aikaisemmista kirjoista poik

Självmord är en permanent lösning på ett tillfälligt problem. Muuttaessani Ruotsiin 16 vuotta sitten tilasin heti alkajaisiksi Dagens Nyheterin ja se on siitä lähtien ollut oma korkeakouluni ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja mielentilaan. Vakiolukemistani oli sunnuntaisin ilmestynyt pääkirjoittajatoimittajan Niklas Ekdalin kolumni joka mielestäni osui aina täsmälleen naulan kantaan. Kunnes sitten Ekdal ilmoitti lopettavansa lehdessä ja jatkavansa vapaana kirjoittajana. Siinä vaiheessa meidän tiemme erosivat kunnes tänä syksynä luin juuri ilmestyneestä kirjasta jossa Ekdal kertoo itsemurhayrityksestään. Ekdal, joka kaiken muun ohella on intohimoinen jalkapalloilija, lyö eräässä "ikämiesten" treenipelissä päänsä pahasti törmätessään toiseen pelaajaan. Ekdal palaa kotiin käymättä lääkärillä, tuntee olonsa huonoksi mutta uskoo saaneensa vain lievän aivotärähdyksen. Tästä alkaa yli vuoden mittainen piina jolloin Ekdal menettää työkykynsä lääkärien kuitenkaan löytämättä mitää