Mrs Karlsson lukee...

Tulipas upeasti päätettyä tämä kirjavuoteni 2017! Olin toki Tommi Kinnusen esikoisesta kuullut paljon hyvää mutta en ollut sitä aktiivisesti käsiini etsinyt. Nyt se kuitenkin kirjaston hyllyllä köllötteli ja kieltämättä ensimmäinen ajatukseni oli, että "täytyy kai se tuokin kirja lukea". Paljon kehutuilla kirjoilla on tuo kumma stigma. Ja pahin pelko on tietysti se, että jos ei sitten pidäkään kirjasta vaikka "kaikki muut" rakastavat sitä. Nyt kävi niin onnellisesti, että rakastuin kirjaan välittömästi! Kaikki täsmäsi - kerronta, kieli, rakenne, henkilöt... Koukutuin välittömästi ja Kinnunen pisti lisää pökköä pesään jättämällä arvoituksia sinne tänne kerronnan lomaan. Tämä oli todella jännittävä ja kiehtova sukutarina! Neljäntienristeystä lukiessa mieleeni tulivat esimerkiksi Oksasen Puhdistus ja Minna Rytisalon Lempi, joissa myös käsitellään perheen ja suvun vaiettua salaisuutta. Petos ja sen selviäminen aivan viime sivuilla on näissä kaikissa kolmessa kant

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti. Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan. Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain. Koulu ei suju kovinkaan hyvin

Tervetuloa kurkistamaan joulunviettoon tänne Tukholmaan! Eilen   Sivujen välissä -blogissa laskettiin olevan kolme yötä jouluun, tämä päivä taas tunnetaan Ruotsissa leikkisästi nimellä " dan före dan före dopparedan ". Dopparedagen  on vanha nimitys jouluaatolle, jolloin kastettiin leivänpaloja kinkunpaistoliemeen ja aatonaatolla on jo vakiintuneeksi tullut nimitys dan före dopparedan . Joulun valmistelut alkavat täällä jo lokakuussa, silloin pitää nimittäin viimeistään varata julbord,  varsinkin jos haluaa johonkin niistä suosituimmista. Olen yleensä liikkeellä aivan liian myöhään mutta tänä vuonna varasin perheemme perinteisen pikkujouluretken hyvissä ajoin. Meitä ei tosin houkutellut jouluruoka vaan Kolmårdenin Sagojul -teemaviikonloppu. Siellä saimme sekä nauttia tekolumesta että tavata itsensä Jultomten . Kauppakeskukset virittävät joulusomistuksensa jo hyvissä ajoin marraskuussa mutta varsinainen joulunvietto alkaa 13. joulukuuta, jolloin on Luciadagen. Sil

Hédi Fried on tunnettu hahmo Ruotsissa ja 93 vuoden iästään huolimatta edelleen aktiivinen debatööri. Tai ehkä juuri siksi, Fried on nimittäin moneen kertaan ilmaissut huolensa Ruotsissa yhä enemmän näkyvistä uusnatsismin ja antisemitismin merkeistä. Fried, joka itse pelastuttuaan keskitysleireiltä ja päästyään Ruotsiin, oli sodan jälkeen vakuuttunut, että samaa virhettä ei ihmiskunta enää tule tekemään. Nyt hän ei ole enää yhtä varma. Fried on kirjoittanut useammankin kirjan, jotka perustuvat hänen omiin elämänvaiheisiinsa. Ensimmäinen niistä on tämä nyt lukemani "Skärvor av ett liv", elämän sirpaleita. Ja sirpaleista Fried todellakin lähti rakentamaan uutta elämäänsä saavuttuaan Ruotsiin vuonna 1945 Punaisen Ristin kiintiössä. Fried syntyi ja vietti lapsuutensa Romaniassa unkarinkielisessä juutalaisperheessä. Perheen kohtalo oli sama kuin miljoonien muiden juutalaisperheiden. Ensin perhe ajettiin kotikaupungissaan asumaan gettoon. Huhut liikkuivat ja kuolemanleireist