Siirry pääsisältöön

Lukumaraton - Yrsa Sigurdardottir: Kolmas merkki


Perjantai klo 23.08
Lukumaraton goes dekkariviikko ja koska huomenna varsinaisena maratonpäivänä vietetään Islannin kansallispäivää niin valitsin luku-urakakseni islantilaisen Yrsa Sigurdadottirin dekkarisarjan ensimmäisen osan. En siis ole haalinut mitään kirjakasoja tälle ensimmäiselle lukumaratonilleni vaan tarkoitus on ehtiä lukea nämä 380 sivua ennen lauantai-iltaa klo 23.08.

34 minuuttia myöhemmin...
Ei auta, uni vie voiton. Mutta murha on saatu tehtyä ja kirjan sankaritar, asianajaja Thóra on siirtynyt ohjaksiin. Thóra on rahavaikeuksista kärsivä kahden lapsen yksinhuoltajaäiti, joka saa murhatun perheeltä rahakkaan tarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Perhe ei nimittäin usko, että poliisin pidättämä mies on oikea syyllinen. Paikalle saapuu myös saksalaisperheen asiainhoitaja Matthew.  Ja arvaanko oikein, että ilmassa on jo aavistus romanssista?

Lauantai klo 9.38
Maratonia viivästytti se, että piti viedä lapsi aamulla kesäleiribussille. Mutta sen jälkeen sainkin sitten istuskella kaikessa rauhassa kahvilassa aamukahvilla. Kirja etenee vauhdikkaasti - Thóran ja Matthew'n välillä kipinöi niin, että veikkaisin tästä jonkun suhteen syntyvän ennen sivua 300. Murhatutkimukset menevät siinä sivussa omalla painollaan, kirjailija selvästikin keskittyy tässä alkuosassa luomaan jännitettä pääparin välille. Mutta taustalla häämöttää tumma pilvi - mikä mahtaa painaa Thóran teini-ikäistä Gylfi-poikaa?



Klo 15.25
Takapihan aurinkotuolissa vyyhti lähtee sitten purkautumaan. Thóra ja Matthew haastattelevat murhatun saksalaispojan Haraldin - murhatun tavoin noituudesta kiinnostunutta - ystäväpiiriä ja epäiltyjä tulee oitis muutama lisää. Lisäksi he lähtevät tutkimaan Haraldin viimeisiä reittejä, yöpyvät hotellissa ja sivulla 291 Thóra sitten löytää itsensä Matthew'n sängystä. Nyt ei siis tarvitse enää jännittää tuota vaan voi keskittyä arvaamaan kuka mahtoi rituaalimurhata Haraldin? Gylfi soittaa myös äidilleen ja kertoo haluavansa puhua tämän kanssa heti kun äiti tulee takaisin kotiin.

Klo 21.00 Grande finale! Lukemiseen tuli tauko kun innostuin soittamaan pianoa ja nyt pitää kiirehtiä, että ehdin lukea jäljellä olevat 90 sivua. Lukemistani tahdittaa tv:ssä soittavat Berliinin filharmoonikot.

Klo 23.36
Tiukille veti, varsinkin kun mies alkoi katsoa tv:stä Woody Allen -elokuvaa jota piti minunkin sivusilmällä vilkuilla. Murhaaja saatiin kuitenkin lopulta selvitettyä kuin myös Gylfiä painanut ongelma.

Yrsa Sigurdadottirin suomeksikin ilmestynyt "Kolmas merkki" on islantilaiskirjailijan dekkarisarjan avausromaani. Parasta kirjassa oli Thóra ja Islanti, joka tämän kirjan ilmestyessä oli vielä keskellä pankki- ja kiinteistöalan kuumia vuosia. Tässä kävi itse asiassa samoin kuin Leena Lehtolaisen dekkareissa, joissa itse rikokset ovat aika tylsiä mutta kirjoja tulee luettua pelkästään Maria Kallion ja Espoon kuvauksen vuoksi. Thóra on sympaattinen dekkarihahmo ja onkin mielenkiintoista nähdä miten tämä hahmo kehittyy sarjan edetessä!

**

Kiitokset Kirjokansi-blogin Hannalle tämänkertaisen lukumaratonin emännöinnistä!

**
Yrsa Sigurdardottir: Det tredje tecknet
Käännös ruotsiksi: Ylva Hellerud
Damm förlag 2006
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 24. Kirjassa selvitetään rikos

Kommentit

  1. Hyvinpä arvasit, kun sanoit, että pääparin välille syntyy suhde ennen sivua 300 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin kirjan jännittävin kohta kun tajusin, että kohta tapahtuu ja jännitin ehtiikö ennen arvaamaani sivua :D /Mari

      Poista
    2. Komppaan tuota Lehtolais-kommenttia! �� Tuuli

      Poista
    3. Minulle Espoo on kaiken lisäksi se paikkakunta, jossa asuin ennen kuin muutin tänne Tukholmaan. Siellä Lehtolaisen kuvaamilla Tapiolan kulmilla tuli pyörittyä useasti :) / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...