Mrs Karlsson lukee...

  Kirjabloggaajan vuoden kokohtia ovat aina puolivuosittaiset klassikkohaasteet, joihin olen osallistunut  epäsäännöllisen säännöllisesti. Tähän mennessä klassikkolistalleni ovat päätyneet Ibsenin Nukkekoti , Antti Jalavan Asfalttikukka  sekä Erich Kästnerin Tuuliajolla Berliinissä .  Tällä kertaa ollaan edetty jo haasteeseen #19, jota emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. Ja koska olen nämä viimeiset pari vuotta lukenut enemmän saksalaista kirjallisuutta niin ehdin tässä koko alkuvuoden jo hautoa pariakin saksalaista naiskirjailijaa. Mutta säästetään ne seuraaviin haasteisiin, viime viikolla nimittäin käynnistyi kirjahyllyni äärellä tapahtumaketju, joka laittoi suunnitelmani uusiksi. Kaikki alkoi siitä, että aloin lueskella Suvi Aholan esseetä "Oman elämänsä kirjailijat" (kirjassa Tietokone ja silitysrauta). Tekstissään Ahola ottaa esille mm. suomalaisen kirjallisuuden vahvan naistrion Aila Meriluodon, Helvi Hämäläisen ja Marja-Liisa Vartion ja heiltä julkaistut päiväkir

Täällä ollaan, vaikka blogissa onkin ollut hiljaista. Mutta olen temmeltänyt enemmän tuolla instan puolella, kirjoja on nimittäin tullut luettua kuin liukuhihnalta. Ja onko se kirja muuten nykyään edes luettu jos siitä ei ole raportoinut mihinkään?! Ainakin itse huomaan helposti unohtavani lukemani, jos en ole siitä edes muutamaa riviä kirjoittanut. Ensimmäisen lomaviikon vietin vuokramökillä, tällä kertaa Ljusterön saarella Tukholman pohjoisessa saaristossa. Rakastuin tähän vanhaan laivamiehentorppaan välittömästi! Ympärillä oli pohjoinen luonto parhaimmillaan, tuntui kuin olisin nyt löytänyt oman " piskolani ". Paitsi että Eeva Kilvellä olisi varmasti ollut naurussa pitelemistä jos olisi ollut näkemässä meidän "eloonjäämistaistelumme". Merenrantaan pääsimme vain, jos polun varrella laiduntavat lehmät olivat suosiollisella tuulella. Tosin rannassa saattoi odottaa siellä asustava joutsenperhe, jonka isä ei halunnut meidän häiritsevän heidän kesäidylliänsä. Ensimmäis

  Voi Eeva!! Anteeksi kun nyt näin puhuttelen sinua, mutta kun olen juuri lukenut Anna-Riikka Carlsonin kirjan, jossa hän puhuttelee sinua sinä-muodossa melkein 500 sivun verran niin se jää helposti päälle. Ja toisaalta, mielestäni Carlson edustaa kirjojesi lukijana meitä kaikkia, jotka luemme sinua, joten otan tämän vapauden. Olin yllättynyt kun ilmaisit niin monesti epäuskosi siitä, että sinua muka luettaisiin. Mutta kyllä se vaan pitää paikkansa! Olen lukenut sinua koko ikäni, en järjestelmällisesti, mutta säännöllisesti. Usein silloin kun jokin tiukka paikka iskee eteen niin tiedän, että sinulta löytyy rohkaisevat ja uskoa antavat sanat.  Minua on ehkä eniten kiehtonut kirjoissasi tuo karjalaisuus. En ole siellä koskaan asunut, mutta kolme neljästä isovanhemmastani on sieltä. Isäni oli koulupoika kun he lähtivät Viipurista evakkoon. Kahdesti. Joten Kolikkoinmäet ja Papulat ovat minulla muistoina päässä, vaikka en ole niissä paikoissa koskaan käynytkään. Täällä Ruotsissa tämä karjal