Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2024.

Kaksoiselämää peilimaailmassa - onko jo aika irtautua sosiaalisen median syövereistä ja palata "oikeaan" maailmaan?

  Paluu arkeen on nyt tapahtunut. Mukava olotila tämäkin, vanhat tutut rutiinit luovat järjestystä ja turvankin tunnetta. Samalla luen kuitenkin mediassa kiertäviä ohjeita siitä, miten lomafiilistä voi pitää yllä myös arjessa. Loman rentouttava vaikutushan ei nimittäin kovin pitkälle kestä ja jos rentoa meininkiä pitää odottaa seuraavaan lomaan asti niin sitten ollaan heikoilla jäillä. Arjessa pitää olla myös hengähdystaukoja, minimissään vaikkapa työpaikalla istuessa ikkunasta ulos tuijottaminen muutaman minuutin ajan. Minulle loman kohokohtia on aina se, kun saan alkaa purkaa korkeiksi kasaantuneita kirjakasoja. Kun on aikaa lukea monta tuntia! Ja saa lukea ulkona riippumatossa! Onneksi ehdin harrastaa lukemista myös arkena, vaikka tietysti lyhyemmin istunnoin. Minulle pieni miniloma muodostuu kahdesti päivässä kun matkustan tunnelbanalla työpaikalle. Matka kestää 42 minuuttia, saman verran takaisin. Arjen luksusta! Ensimmäisellä lomanjälkeisellä työviikollani matkustin töihin yhdess

Ai ettenkö muka lue mieskirjailijoita - tässä kesän symppiskirja!

  En tiedä teenkö vain itse tästä ongelman vai pitäisikö oikeasti huolestua, mutta luen pääosin naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Ehkä vain noin 5-10% lukemistani kirjoista on mieskirjailijoiden kirjoittamia. Ja se on todella vähän! En valitse naiskirjailijoita mitenkään tietoisesti, mutta... totuus on se, että naiskirjailijoiden kirjojen aiheet kiinnostavat minua enemmän. Pidän historiallisista romaaneista ja elämäkerroista ja usein naiset kirjoittavat juuri niistä historian sivujen pimentoon jääneistä henkilöistä, usein toisista naisista.  Yksi näistä tänä vuonna löytämistäni naisista on esimerkiksi George Orwellin vaimo Eileen Blair , josta Anna Funder on kirjoittanut todella valaisevan ja myös hyvin henkilökohtaisen kirjan. Juuri tätä kirjaa minun on edes vaikea kuvitella, että mies olisi kirjoittanut.  Mutta kun joku itseäni kiinnostava aihe vilahtaa ohi kirjablogissa tai sosiaalisessa mediassa niin en katso onko kirjailija mies vai nainen. Kuten nyt esimerkiksi tämä David