Mrs Karlsson lukee...

  Olenkohan nyt vihdoinkin kokemassa Edith Södergran -kauteni? Siis sen saman, jonka useimmat käyvät läpi teini-iässä. Olen kyllä muutenkin myöhässä kaikesta - jos ajoin ajokortin viisikymppisenä niin ehkä tämä Södergran-kuumekin sopii juuri tähän ikään. Tai sitten syynä on yksinkertaisesti se, että viime vuonna (2023) oli kulunut sata vuotta Södergranin kuolemasta, mikä taas on selvästikin innoittanut kirjailijoita ja kustantajia julkaisemaan tuoretta Södergran-kirjallisuutta. Ja tämä on kyllä erittäin hyvä idea! Ainakin nyt lukemani Nina Ulmajan teos tuo Södergranin kertaheitolla 2000-luvulle enkä ole kyllä pitkään aikaan innostunut lukemastani niinkuin nyt tätä Ulmajan kirjaa lukiessani. Tässä on oikeasti saatu puhallettua uusia tuulia sata vuotta sitten Karjalan Raivolassa eläneeseen kirjailijattareen, joka on suoraan sanoen päässyt jo vähän pölyttymään kirjallisuuden historian arkistoissa. Ulmajan kirja ei ole tosin ihan kaikkia miellyttänyt, mutta siitä vähän myöhemmin lisää... N

  T änään 12. kesäkuuta juhlitaan Helsinkiä ja vaikka olen asunut täällä Tukholmassa jo pian 24 vuotta niin mikä siinä onkin, että kotikaupunkia kysyttäessä vastaan yhä edelleen "Helsinki". Usein muodossa "asun Tukholmassa, mutta olen kotoisin Helsingistä". Erityisen siteen kaupunkiin muodostaa tietysti se seikka, että olen syntynyt Helsingissä ja asunut siellä kaksi ensimmäistä vuottani.  Ja vaikka nuoruuden vuosina asuin välillä muuallakin niin aina jossain vaiheessa muuttokuorma suuntasi uudestaan pääkaupunkiseudulle. Edellisen kerran lähdin sieltä 30. lokakuuta 2000, laivalla kohti Tukholmaa. Sen jälkeen olen vain käynyt kääntymässä, mutta se on sitten jo toinen tarina... Usein kun muistelen Helsinkiä muistan erityisesti ensimmäisen oikean "oman" kotini Vilhonvuorenkujalla Sörnäisissä. Silloin en vielä ymmärtänyt asuintaloni kulttuurihistoriallista arvoa. Lähinnä kiroilin mereltä puhaltavaa tuulta ja talon huonoa eristystä. Muistan jopa lämmittäneeni k