Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Abdirahim Hussein: Minä Husu, suomalialainen (2017)



Vuosi on kääntymässä loppusuoralle, samoin vuoden lukuhaasteet. Tämän kirjan nappasin mukaani kirjastosta, koska se näytti nopealukuiselta (mitä se olikin) ja koska tarvitsen nopealukuista luettavaa saadakseni täyteen vuoden lukutavoitteeni, 100 kirjaa. Lisäksi Husun tarina sopii täydellisesti Suketuksen Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen, joka sekin päättyy vuodenvaihteessa. Kaiken lisäksi kirja osoittautui oikeaksi sankaritarinaksi, joten se pääsi mukaan myös Helmet-listalleni.

Vaikka olenkin ollut ulkosuomalainen jo 17 vuotta, on "Husu" toki tuttu hahmo ja olen kuullut hänestä paljon. Lähinnä tiesin hänet kuitenkin Ali ja Husu -radio-ohjelmasta, joten olikin mielenkiintoista lukea missä kaikessa muussa Hussein on ollut mukana.

Husseinin tarina kerrotaan melko lailla kronologisesti vaikkakin se hyppelee välillä eri teemojen mukaan. Hussein kertoo pakomatkastaan Somaliasta Kenian kautta Suomeen ja vaikka mukana on paljon yksityiskohtaista kuvausta, paljon jää kuitenkin hämärän peittoon. Itseäni kiinnostaisi esimerkiksi tietää miksi Hussein lähetettiin juuri Suomeen. Kuvaus alkuvuosien elämästä vastaanottokeskuksissa ja nuorena opiskelijana jäi myös harmittavan pinnalliseksi.

Kirjan suurin heikkous lienee se, että kirjan ääni on vahvasti poliitikko Abdirahim Husseinin. Kirjassa on paljon asiaa ja mielenkiintoisia anekdootteja mutta kirjan taso ei kohoa persoonalliseksi tai koskettavaksi. Lisäksi harmittaa kirjan oikolukuvirheet ja kirjoitusvirheet. Jos tekstissä vilahtaa sana "romaani" kun puhutaan romaneista, uskottavuus kustantajaan romahtaa välittömästi. Kuvaliitettä olisi myös voinut miettiä uudemman kerran, tässä muodossa sen olisi voinut jättää kokonaan pois.

Mutta nyt kirjan ansioihin! Tiesin jo ennestään Husseinin olevan symppishahmo mutta kirjan luettuaan ei voi kuin rakastua. Jos maailmassa olisi enemmän Husuja niin eihän ihmiskunnalla olisi mitään hätää! Husseinin kertomus esimerkiksi siitä, miten hän sanan peitsellä taltutti skinheadin aggressiivisen hyökkäyksen turkulaisbaarissa pitäisi ottaa mukaan kaikkiin diplomatiaa käsitteleviin oppikirjoihin.

Hussein pohtii paljon juuri identiteettiä ja miten se muotoutuu ihmisen eliniän aikana ja miten se on sidoksissa "ihmisen sisäiseen tarinaan", kuten Hussein toteaa. Hän kertoo avoimesti siitä ristiriidasta kuinka hän palaa työtehtävissä Somaliaan kahdenkymmenen Suomessa vietetyn vuoden jälkeen ja kokee todellisen kulttuurishokin. Toisaalta Suomessa hän on tottunut kuulemaan solvauksia kirjaimellisesti päivittäin vaikka hän korostaakin, että solvaajat ja rasistit ovat vähemmistö.

Mutta kuitenkin! Selviäisinkö itse sellaisesta elämästä, jossa saisin päivittäin kuulla toivotuksia palata "sinne mistä olet tullutkin"? Mistä Hussein löytää  voimia jaksaa jatkaa elämäänsä Suomessa? Kirjasta selviää, että Husseinilla on vahva usko Jumalaan ja kiinteä yhteys perheeseensä. Lisäksi hän selvästikin valitsee uskoako hyvään vai pahaan ja ensimainittu saa aina yliotteen. Tässä lienee perusresepti oman elämän sankaruuteen?

Minä olen kansallisuudeltani suomalainen ja etnisyydeltäni somalialainen. Olen sekä että, siis olen suomalialainen. Mielestäni meidän tulisi auttaa jokaista Suomessa asuvaa löytämään oma identiteettinsä ja sen myötä paikkansa tässä yhteiskunnassa.

Husu for president!

**
Markku Hattula, Abdirahim Hussein: Minä Husu, suomalialainen. Abdirahim Husseinin tarina
Minerva Kustannus 2017

Helmet-lukuhaaste: 21. Sankaritarina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…