Siirry pääsisältöön

Marutei Tsurunen: Sinisilmäinen samurai (2015)

Näin ulkosuomalaisena aina automaattisesti bongaa muiden ulkosuomalaisten kirjoittamat kirjat. On jännä lukea muiden kuvauksia siitä prosessista jonka itse on käynyt läpi ja joka yllättävän usein on hyvin samanlainen myös muilla ulkomaille pysyvästi muuttaneilla. Useimmat meistä elävät aivan tavallista perus-svenssonin tai tavis-millerin elämää mutta sitten on joitakin poikkeustapauksia kuten tämä Martti Turunen Pohjois-Karjalasta josta tuli ensimmäinen ulkomaalainen jäsen Japanin parlamenttiin. Muistan lukeneeni hänestä jo 90-luvulla ja nyt kun näin tämän kirjan kirjastossa niin nappasin tietysti mukaani.

Kirja oli nopealukuinen ja paikoin mielenkiintoinen mutta ikävä kyllä vain paikoin. Kirjan kustantaja ei ole selvästikään pistänyt sen kummemmin ruutia tämän kirjan tuotantoprosessiin vaikka aineksia olisi ollut vaikka mihin.

Ensimmäinen ongelma lienee se, että Tsurunen ei ole mikään erityisen taitava kirjoittaja. Hän kirjoittaa kyllä sujuvasti ja on tietysti oman elämänsä asiantuntija mutta hän ei hallitse näinkin mittavan kirjan rakennetta tai dramatiikan kaarta. Lisäksi hän ei ole myöskään mikään luotettava kirjoittaja. On monia paikkoja joissa lukija aavistaa, että nyt pistetään mutkat suoriksi ja jätetään paljon kertomatta. Jos kirjoittaa omasta elämästään eikä halua kertoa kaikkea niin kannattaa miettiä kirjoittaako sitten ollenkaan.

Toinen selvä ongelma on, että kirja sisältää oikeastaan monta eri kirjaa ja tarinaa. Tsurunen kirjoittaa ensinnäkin oman elämänpolkunsa tarinan, sitten hän keskittyy kertomaan japanilaisesta kulttuurista ja lopuksi on vielä osio hänen poliittisesta urastaan. Kaikki nämä osiot jäävät kuitenkin vain pintakosketuksiksi.

Harmittaa myös kirjoittajan itsensäkin puolesta se miten vähän kustantaja on panostanut esimerkiksi oikolukuun, kirjassa esiintyy nimittäin yllättävän paljon kirjoitusvirheitä siihen nähden kuinka isosta kustantajasta on kysymys. Lisäksi kirjan kuvaliite on taitamattomasti toimitettu, olisi kannattanut valita vähemmän kuvia ja näin saada niitä isommiksi. Kirjan kansikaan ei ole mitenkään erityisen houkutteleva. Olisin Tsurusen naaman sijasta asettanut hänet vaikka sen kukkivan kirsikkapuun alle, sekin klisee olisi ollut parempi kuin tämä valittu passikuvaa muistuttava muotokuva.

Mutta lopuksi kirjan hyvät puolet! Tsurunen kirjoittaa mielenkiintoisesti Japanin kulttuurista ja historiasta ja itse asiassa  kirjailija kirjansa viimeisellä sivulla paljastaakin juuri sen olleen kirjansa tarkoitus. Missä oli siis se kustannustoimittaja joka olisi osannut ohjata Tsurusta kirjoitustyön aikana ja houkutella esiin enemmän näitä oikeasti kiinnostavia puolia? Harmittaa, että hyvän kirjan ainekset on heitetty näin hukkaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…