Siirry pääsisältöön

Marutei Tsurunen: Sinisilmäinen samurai (2015)

Näin ulkosuomalaisena aina automaattisesti bongaa muiden ulkosuomalaisten kirjoittamat kirjat. On jännä lukea muiden kuvauksia siitä prosessista jonka itse on käynyt läpi ja joka yllättävän usein on hyvin samanlainen myös muilla ulkomaille pysyvästi muuttaneilla. Useimmat meistä elävät aivan tavallista perus-svenssonin tai tavis-millerin elämää mutta sitten on joitakin poikkeustapauksia kuten tämä Martti Turunen Pohjois-Karjalasta josta tuli ensimmäinen ulkomaalainen jäsen Japanin parlamenttiin. Muistan lukeneeni hänestä jo 90-luvulla ja nyt kun näin tämän kirjan kirjastossa niin nappasin tietysti mukaani.

Kirja oli nopealukuinen ja paikoin mielenkiintoinen mutta ikävä kyllä vain paikoin. Kirjan kustantaja ei ole selvästikään pistänyt sen kummemmin ruutia tämän kirjan tuotantoprosessiin vaikka aineksia olisi ollut vaikka mihin.

Ensimmäinen ongelma lienee se, että Tsurunen ei ole mikään erityisen taitava kirjoittaja. Hän kirjoittaa kyllä sujuvasti ja on tietysti oman elämänsä asiantuntija mutta hän ei hallitse näinkin mittavan kirjan rakennetta tai dramatiikan kaarta. Lisäksi hän ei ole myöskään mikään luotettava kirjoittaja. On monia paikkoja joissa lukija aavistaa, että nyt pistetään mutkat suoriksi ja jätetään paljon kertomatta. Jos kirjoittaa omasta elämästään eikä halua kertoa kaikkea niin kannattaa miettiä kirjoittaako sitten ollenkaan.

Toinen selvä ongelma on, että kirja sisältää oikeastaan monta eri kirjaa ja tarinaa. Tsurunen kirjoittaa ensinnäkin oman elämänpolkunsa tarinan, sitten hän keskittyy kertomaan japanilaisesta kulttuurista ja lopuksi on vielä osio hänen poliittisesta urastaan. Kaikki nämä osiot jäävät kuitenkin vain pintakosketuksiksi.

Harmittaa myös kirjoittajan itsensäkin puolesta se miten vähän kustantaja on panostanut esimerkiksi oikolukuun, kirjassa esiintyy nimittäin yllättävän paljon kirjoitusvirheitä siihen nähden kuinka isosta kustantajasta on kysymys. Lisäksi kirjan kuvaliite on taitamattomasti toimitettu, olisi kannattanut valita vähemmän kuvia ja näin saada niitä isommiksi. Kirjan kansikaan ei ole mitenkään erityisen houkutteleva. Olisin Tsurusen naaman sijasta asettanut hänet vaikka sen kukkivan kirsikkapuun alle, sekin klisee olisi ollut parempi kuin tämä valittu passikuvaa muistuttava muotokuva.

Mutta lopuksi kirjan hyvät puolet! Tsurunen kirjoittaa mielenkiintoisesti Japanin kulttuurista ja historiasta ja itse asiassa  kirjailija kirjansa viimeisellä sivulla paljastaakin juuri sen olleen kirjansa tarkoitus. Missä oli siis se kustannustoimittaja joka olisi osannut ohjata Tsurusta kirjoitustyön aikana ja houkutella esiin enemmän näitä oikeasti kiinnostavia puolia? Harmittaa, että hyvän kirjan ainekset on heitetty näin hukkaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…