perjantai 4. maaliskuuta 2016

Tämän kirjan haluaisin lukea - ehkä...

Kun muutin Tukholmaan 15 vuotta sitten muistan, että tunnelbanassa kaikki lukivat yhtä ja samaa kirjaa - Mikael Niemen "Populärmusik från Vittula". Ihmettelin kirjan nimeä ja olin hiljaisessa mielessäni närkästynyt tuosta rumasta sanasta joka kohtasi minut joka aamu ja iltapäivä. Kirjasta kohkattiin joka mediassa ja lopulta päätin sitten lainata kirjan ja lukea sen. Mikä pettymys! Sain ensimmäisen kosketuksen ruotsalaiseen huumoriin, joka ikävä kyllä aika harvoin naurattaa minua.


Pari vuotta myöhemmin tukholmalaiset joutuivat uuden kirjallisen joukkohypnoosin valtaan kun kaikki lukivat Stieg Larssonin Millennium-trilogiaa. Niin, siihen aikaanhan ihmiset vielä lukivat kirjoja tunnelbanassa... En tietenkään heti rynnännyt kirjakauppaan vaan ominaiseen tapaani katselin ja kuuntelin kunnes päätin ostaa kirjat ja luinkin ne sitten yhteen menoon. Ruotsalaiset osaavat kyllä jännityskirjojen kirjoittamisen!


Pari vuotta sitten syntyi seuraava kirjallinen massaliike, Karl Ove Knausgårdin kuusiosainen Taisteluni. Huomaan itsestäni, että ryhdyn välittömästi epäilevälle kannalle jos joku kirja saa sellaisen huomion kuin Knausgård on ainakin täällä Ruotsissa saanut. Työkaverit lukivat sarjan kesälomillaan ja kahvitunneilla vertasivat mikä osa oli paras. Itse katselin kauhulla kirjakaupassa yhä uusia ruotsinnoksia, paksu opus toisensa perään. Milloin ehtisin muka nuo tiiliskivet hotkaisemaan?


Knausgård kyllä kiinnostaa kovasti, jo senkin vuoksi että olemme samanikäisiä - Knausgård on minua 64 päivää nuorempi. Ja niin pitkälle olen ehtinyt, että kirjahyllyyni on ilmestynyt sarjan kolme ensimmäistä osaa joita käyn aina välillä selailemassa josko lukuinto lähtisi käyntiin. Nyt ne ovat tuossa taas esillä luettuani eilen lentokoneessa N by Norwegian-lehdestä (03/2016) brittiläisen matkatoimittajan Paul Richardsonin kuva-artikkelin pyhiinvaellusmatkastaan Knausgårdin Kristiansandiin. Artikkeli sinänsä oli aika kevyttä lukemista mutta hyvä muistutus siitä, että Knausgård on jo saavuttanut melkoiset mittasuhteet. Sisäinen kirjallisuustieteilijäni siis painostaa entistä voimakkaammin tarttumaan tähän sarjaan.


Tai sitten teen kuten työkaverini Berit vinkkasi ja luen vain kakkososan, jossa Knausgård kertoo elämästään muutettuaan Ruotsiin. Hän muutti tänne noin vuosi sen jälkeen kun itse olin muuttanut ja koko 2000-luvun olimme siis molemmat tuoreita maahanmuuttajia. Knausgård tunnetaan täällä myös yhteiskunnallisena kirjoittajana joka on arvostellut kärkkäästi nykyistä asuinmaataan, kutsuen ruotsalaisia mm. yksisilmäisiksi kykloopeiksi.


Te, jotka olette Knausgårdinne lukeneet, mitä osaa suosittelette? Vai pitäisikö lukea kaikki järjestyksessä?

4 kommenttia:

  1. Minusta Populäärimusiikkiä Vittulasta oli hauska kirja. No vähällä piti, ettei minusta tullut tukholmalaista joten ehkä se selittää sitten sen :)

    En osaa suositella mitään osaa Knausgårdista erikseen, tai mistä pitäisi aloittaa. Ne voi jokaisen lukea itsenäisinä tai sitten peräjälkeen. Niissähän hypitään joka tapauksessa ajassa eri suuntiin. Minä siis pidän jokaisesta. Jos et ole varma, niin suosittelen aloittamaan ensimmäisestä. Siitä saa käsityksen ja se riittää, jos ei pidä. Jos taas haluaa lukea lisää, niin kyllähän niissä kronologiaakin on. Joten voi jatkaa seuraaviin osiin.

    VastaaPoista
  2. Vielä pitää udella: luitko kaikki osat perä perään vai piditkö taukoa välillä? Jotenkin masentaa jo tuo sivumäärä kokonaisuudessaan mutta ehkä tarina sitten kuitenkin vetää mukanaan?

    Ruotsalainen huumori on minulle kovin vaikea laji, en ole oppinut sille nauramaan 15 vuoden aikana. Ruotsalaismieheni mukaan huumorintajuni on kuulemma "brutaalia", se selittänee paljon...

    VastaaPoista
  3. En missään nimessä lukenut noita peräperää, koska ne ovat ilmestyneet suomennoksina pikku hiljaa. Eli siinä on ollut aina vuosi tai puoli välissä. Kun ovat ilmestyneet, olen pistänyt kirjastossa varaukseen. Ja kun kerran on ollut bestseller, niin varausjonotkin ovat vielä pitkittäneet aikaa. Mutta vaikka olisivat olleet kaikki tarjolla samanaikaisesti, en missään nimessä olisi lukenut niitä peräjälkeen. Siinä ei olisi minusta mitään järkeä. Knausgårdilla on oma tyylinsä ja minä nautin hänen lukemisestaan. Mutta en niin paljon, silloin se varmaan alkaisi puuduttaa niin kuin mikä hyvänsä saman kirjailijan lukeminen satoja sivuja.

    Voiko huumoria sitten noin kansallisuuksien mukaan luokitella? Brittihuumori nyt on kyllä yleisesti tunnettu kuivakkudesta ja vähän myrkyllisyydestäkin, mutta muuten minusta Suomessa on kyllä aika monenlaista huumoria. Esim Arto Paasilinnaa luetaan kai humoristina. Minua ei vedä yhtään. Ei tuo Vittulakaan sillä tavalla naurattava ollut, mutta hyväntuulinen - muistaakseni.

    VastaaPoista
  4. Aloin eilen illalla lukea kakkososaa ja se kyllä veti heti mukaansa. Mutta aihepiiriltään se on se osa joka minua henkilökohtaisesti kiinnostaa eniten eli kun Knausgård on muuttanut Ruotsiin. Täytyy sanoa, että olen jo nyt muutaman sivun jälkeen vaikuttunut Knausgårdin tarkasta havainnoinnista, kirjaa lukiessa on täysin mukana tapahtumissa!

    En pidä myöskään Paasilinnasta mutta ranskalaisiinhan se uppoaa täysillä, ehkä tosiaan väärin puhua "kansallisista" huumorinlajeista. Mutta nyt kun mietin asiaa tarkemmin niin ei tule edes mieleen mikä kirja olisi naurattanut, sen sijaan tv-sarjat voivat naurattaa. Ehkä oma huumorintajuni vaatii myös sen visuaalisen puolen? Kaikkein parasta huumoria mielestäni on tv-sarja Frazier 😂

    VastaaPoista

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!