Siirry pääsisältöön

Leena Lehtolainen: Harmin paikka (1994)

Viimeksi kirjastossa käydessäni sain shokin: onko olemassa Lehtolainen jota en ole vielä lukenut?! Tätä kirjaa en ainakaan muista lukeneneeni, toisaalta kirja on sarjan alkupäästä kultaiselta 90-luvulta.

Kirja oli kerrassaan hellyttävä, joka lause hehkuu aloittavan kirjoittajan intoa. Turha hokea "kill my darlings", Lehtolainen esittelee tässä kirjassa laajasti kaikki Maria Kallion turhaumat, fiksaatiot, traumat ja dilemmat. Näin Lehtolaiset lukeneena tekisi mieli halata Mariaa ja lohduttaa, että kaikki menee lopulta hyvin!

Itse juonesta en nyt sen enempää kirjoita, se on juuri niin kankea kuin aloittelevalta dekkarikirjailijalta voi odottaakin. Mutta kirjalla on paljon muita ansioita, erityisesti 90-luvun ajankuvana siitä löytyy nostalgisia kohtauksia. Kukapa pääkaupunkiseutulainen ei muistaisi Lepakon pysäkkiä. Ja entäpä se aika ennen kännyköitä! Autopuhelimia toki oli jo silloin mutta vain harvoilla.

Toimistolle päästyäni jouduin ensi töikseni ryntäämään puhelimeen.
---
Kurjassa teollisuushallissa ei ollut edes puhelinta.
---
Nappasin puhelimen, joka onneksi oli paikaltaan kannettavaa mallia, ja pyöräytin hälytysnumeron.

Minulle arvokkainta Maria Kallio -kirjoissa on kuitenkin kuvaukset entisestä kotikunnastani. Espoon Niittykumpu oli kotini 90-luvulla ennen kuin muutin Tukholmaan. Maria Kallion kanssa ollaan yhdessä päivitelty niin Kehä kakkosen rakentamista kuin Espoon keskuksen arkkitehtuurista rumuutta sekä käyty Tapiolassa ostoksilla. Kotiseutukirjallisuutta parhaimmillaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…