Siirry pääsisältöön

Päivi Istala: Ristivetoa. Muistelmia (2012)



Päivi Istala on tuttu nimi radiosta, itse 70-luvun lapsena muistan legendaarisen Tänään iltapäivällä -ohjelman. Muuta en sitten naisesta tiennytkään ennen tämän kirjan lukemista mutta takakannen suljettuani olin syvästi liikuttunut. Ei ihme, että nämä muistelmat ovat vaatineet kokonaiset 532 sivua! Ja kuitenkin Istala toteaa lopussa ilkikurisesti, ettei suinkaan kerro kaikkea "vaikka lukijasta saattaa tuntua, että likeltä mennään".

Istala käy läpi laajasti isovanhempiensa ja vanhempiensa elämänhistoriaa. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoista ajankuvaa sotavuosilta ja 50-luvun koululaisen elämästä. Tämän osan kirjaa uskon kiinnostavan vaikka Istalan elämänkaarta ei niin tuntisikaan. Mutta 70-luvulle tultaessa ja siitä eteenpäin Istala tiputtelee nimiä ja arvioi eri henkilöitä niin tiiviiseen tahtiin, että lukijalta saattaa sivuja jäädä lukematta jos aihe sinänsä ei kiinnosta. Varsinkin Yleä koskeva osuus tuntuu olevan tarkoitettu lähinnä entisille työkavereille. Tässä kirjassa turhan moni vanha kauna päästetään vielä päivänvaloon ja selostetaan aivan liian yksityiskohtaisesti. Lukija tuntee olonsa lähinnä vaivautuneen ulkopuoliseksi.

Istala ei tosin säästele edes itseään vaan kertoo aseistariisuvan rehellisesti omista harha-askelistaan ja erityisesti alkoholismistaan. Mutta samalla hän korostaa sitä, että matka tähän avoimuuden tilaan on ollut pitkä. Elämänkaaren kuvauksena tämä teos onkin juuri parhaimmillaan. Kun jo iäkkäämpi ihminen käy läpi elämäänsä ja osaa jopa ottaa siihen tervettä välimatkaa, tuloksena on teksti johon lukijakin voi peilata omia kokemuksiaan. Olisinko tehnyt samoin? Olisinko selvinnyt tuosta?

Kirja on harmi vain rakenteeltaan yllättävän sekava ja tekstiin on jäänyt myös toistoja, lähes sanasta sanaan. Oikolukijakin on tainnut hypätä muutaman rivin yli tästä tiiliskivestä. Toisaalta kuitenkin kun luen, että kustannustoimittajana on toiminut kokenut Liisa Steffa niin arvaan, että tässä on ehkä haluttu säilyttää Istalan oma ääni niin autenttisena kuin mahdollista ja siinä onkin onnistuttu. Viikon ajan matkustin kodin ja työpaikan väliä Istalan seurassa eikä aika käynyt pitkäksi. Helvi Juvosen säkeet runosta Tuohilippi ja lähde kirjan alussa ovat todella osuva motto tälle kirjalle - ja Istalan mutkikkaalle elämänpolulle.

Polkua koukeroista
metsä sinua vie.
Ihmettä tuskin moista
tarjosi tasainen tie.

**
Päivi Istala: Ristivetoa ja muita kertomuksia elämästä
Siltala 2012
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

Kommentit

  1. Ei liene kovinkaan objektiivista analyysia 1970-luvun Ylestä, joka oli varsin pitkälle politisoitunut ja ilmeisen huono kanava. Itse asiassa Suomessa on puhuttu Atte Jääskeläiseen eroon asti Ylen asemasta suhteessa hallitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tulee esiin myös tässä kirjassa mutta Istala itse ruotii erityisesti 2000-luvun taitetta, jolloin Yleisradiota ryhdyttiin johtamaan "nokialaisittain". Objektiivisuuteen tässä ei liene edes pyritty vaan annetaan yksi näkökulma sen ajan tapahtumiin.

      Poista
    2. Varmasti tiedät Suomen mediatilanteen, mutta ehkä kaikki blogisi lukijat eivät tiedä. Tilatuille sanomalehdille tuli Suomessa arvonlisävero, mutta Ylen rahoitus tulee valtion budjetista. TV-lupamaksut korvattiin yleverolla, ja tätä kilpailuun vaikuttavaa asetelmaa on arvosteltu mediassa paljonkin. Yle on saanut rahansa. Hiljattain olleen kohun silmässä ollut Yle oli arvostelijoiden mukaan myötäillyt hallitusta. Itse en halua julkisesti ottaa kantaa netissä asioihin, mutta muiden mukaan Ylessä ohjattiin varsin voimakkaasti uutisointia.

      En tiedä, mitä tarkoittaa johtaa nokialaisittain, sillä juuri 2000-luvun Nokia tuli byrokraattiseksi, ja lopulta tuotteet eivät enää myyneet ja puhelintuotanto myytiin.

      Pidän Ylen uutisia korkeatasoisena, katson myös Pressiklubia ja A-talkia, ja ennen töihin lähtöä Aamu-tv:tä.

      En ole Istalan varhaistuotantoa kuunnellut, mutta ennen Ylessä oli Hannu Taanilaa, ja Päivi Istalaa ja taisi olla Esko Seppänenkin, värikkäitä toimittajia, mutta ehkä kaikkien äänet eivät päässeet 1970-luvulla eetteriin.

      Poista
    3. Tässä kirjassa käsitellään niin paljon muutakin kuin Yleisradiota enkä pelkästään tämän lukemani perusteella halua sanoa juuta enkä jaata. Istala kritisoi ennen kaikkea esimiehiään ja Ylen johtoa, joka on Istalan mukaan mennyt kritiikittä mukaan yleisesti vallitsevaan kvartaalitaloushysteriaan ja yleisölukujen metsästykseen. Olen toki tietoinen Ylen rahoitusmallista ja sen mukanaan tuomista ongelmista. Täällä Ruotsissahan Yle on mainittu nyt kevään aikana varoittavana esimerkkinä kun yleisradioyhtiöiden rahoitusmallia tarkistetaan parhaillaan. Istalan näkökulma on kuitenkin ohjelmantekijöiden ja -kuuntelijoiden puolella, joten sikäli tämä kirja ei vastaa esittämiisi näkökantoihin.

      Poista
    4. Ymmärrän, että tämä on subjektiivinen näkemys. Ihmettelen, miksi Yle saa kilpailla Nelosen ja Maikkarin kanssa kaikella hömpällä. Ylen resurssit ovat ylivertaiset verrattuna kilpailijoihinsa, niin välillä kummastuttaa ohjelmien kehno taso. Varsinkin Ylex-radiokanavan ohjelma on minusta luokattoman huonoa, myös muutkin radiokanavat ovat varsin ei-kiinnostavia.

      Poista
  2. Kaikki mikä avaa Ylen sidoksia ja sisäisiä käytäntöjä, on tervetullutta. Yle on etenkin ulkomaan uutisoinnissaan äärimmäisen valikoiva, se poimii (Suomen hallitukselle?) sopivia aiheita ja sulkee tiukasti silmänsä, korvansa ja suunsa sellaiselta, joka ei tähän kaavioon kuulu. Pidän Yleä hyvin epäluotettavana propagandakanavana, mitä tulee ulkomaan uutisiin. Paikallisuutisien suhteen tilanne on onneksi ihan toinen.
    Laitan kirjan korvan taakse, vaikka Istala on minulle ainakin nimenä vieras. Kiitos siis bloggauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjaa jo ihan pelkästään sen sisältämän ajankuvauksen vuoksi. Lisäksi Istala on koko elämänsä ollut yhteiskunta-aktivisti eikä arkaile kertoa mielipidettään nykymenostakaan ;)

      Poista
  3. Kiitos hienosta kirjan avauksesta. Kirja kuulostaa kiinnostavalta ja näkökulma Ylen sisältä tuo varmasti paljon uutta esille.
    Komppaan Anonyymia, että Yle on epäluotettava kanava mm. ulkomaan uutisten suhteen. Katsomme uutiset kansainvälisiltä uutiskanavilta, koska luotto Yleä kohtaan on huono. Komppaan myös Jokkea siitä, että Ylen ohjelmat ovat surkeita verrattuna siihen, miten paljon se imee rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi Istala on yllättäen paljon muutakin kuin Yleisradio vaikka elämänmittainen työnantaja saakin luonnollisesti ison osan tässä kirjassa. Mutta Istala on tehnyt uraa myös teatterin ja kirjallisuuden parissa ja sieltäkin löytyy paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Joten ei tosiaan ihme, että kirjaan on mennyt yli 500 sivua :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu